Optinen tiedonsiirto

16.11.1998
Mika Pollari
Tietotekniikan osasto
Teknillinen Korkeakoulu
mpollari@cc.hut.fi

Tiivistelmä

Optisessa tiedonsiirrossa tietoa siirretään valona. Optisella tiedonsiirrolla on monia etuja perinteisiin tiedonsiirto ratkaisuihin verrattuna, tietoa voidaan siirtää huomattavasti nopeammin, turvallisemmin ja varmemmin kuin ennen. Nämä edut ovat johtaneet optisen tiedonsiirron räjähdysmäiseen kasvuun ja nykyisin lähes kaikki uudet tietoliikenne ratkaisut perustuvat optiseen tiedonsiirtoon. Esseen tarkoitus on antaa yleiskuva optisesta tiedonsiirrosta ja sen tärkeimmistä sovelluksista. Pääpaino on kuituun perustuvalla optisella tiedonsiirrolla. Vapaata tilaa hyväksi käyttävä optinen tiedonsiirto jää vähemmälle huomiolle, koska sen sovellukset eivät ole niin yleisiä kuin kuituun perustuvat sovellukset.

1 Johdanto

Tietoa voidaan siirtää valona joko optistakuitua tai vapaata tilaa hyväksi käyttäen. Keskeisin siirtomedia tällä hetkellä optisessa tiedonsiirrossa on kuitu. Tiedonsiirrossa siirettävää signaalia haittaavat kohina, vaihevääristymät, rajoitettu kaistanleveys ja vaimeneminen. Optisessa tiedonsiirrossa nämä häiriöt pystytään minimoimaan.Valolla on erittäin suuri kaistanleveys, jonka ansiosta kaistanleveyden takia signaalin vääristyminen on minimaalista. Kohina, joka voidaan jakaa ulkoiseen ja median sisäiseen kohinaan, ei juuri vaikuta optisessa tiedonsiirrossa. Optinen tiedonsiirto on täysin immuuni ulkoapäin tulevalle sähkömagneettiselle säteilylle. Optisessa tiedonsiirrossa ei myöskään tapahdu siirtomedia lämpenemistä mikä aiheuttaa valkoista kohinaa, eli median sisäistä kohinaa. Vaimeneminen on myös erittäin pientä muihin medioihin verrattuna. Vielä kun muistetaan että myös vaihevääristymät ovat erittäin pieniä verratuna muihin siirtotapoihin voidaan todeta että optinen tiedonsiirto on erittäin luotettavaa. Luotettava tiedonsiirto mahdolistaa suurten siirtonopeuksien käytön. Optinen tiedonsiirto on myös turvallista, sitä on erittäin vaikea yrittää "kuunnella" tai häiritä. Kehittynyt valmistustekniikka ja massatuotanto ovat tehneet optisesta tiedonsiirrosta kilpailukykyistä myös hinnoiltaan. Näiden kiistattomien etujen takia optisesta tiedonsiirrosta on tullut keskeisin siirtotapa nykyaikaisessa viestiliikenteessä.[1,2,4]

2 Historia

Optisen tiedonsiirron historia alkaa varsinaisesti 1700-luvun lopulla. Valoa on varmasti käytetty viestien välittämiseen paljon kauemmin mutta varsinainen historia alkaa 1700- ja 1800-luvun vaihteesta. Vuonna 1790 ranskalainen insinööri Claude Chappe kehitti optisen lennättimen mikä oli ensimmäinen optisen tiedonsiirron sovellus. Myös Alexander Graham Bell työskenteli optisen tiedonsiirron parissa ja jopa patentoi "optisen puhelimen". Tekniset vaikeudet ja varsinaisen puhelimen parempi käyttökelpoisuus hautasivat kuitenkin suunnitelmat optisen puhelimen kehittämisestä. Optisen tiedonsiirron kehitys polki pitkään paikaallaan, kunnes valokuidun kehitys pääsi vauhtiin. Vuonna 1840 fyysikot Daniel Collondon ja Jacques Babinet osoittivat että valoa voitiin johtaa vesisuihkua pitkin. Vuonna 1870, englantilainen John Tyndall suoritti ensimmäiset tieteellisen demonstraation johtamalla valoa vedellä täytetyssä kaarevassa putkessa. Varsinaiset sovellutukset tulivat kuitenkin vasta 1950-luvulla jolloin kuvia siirrettiin ns. kuituskooppia hyväksi käyttäen. 1950-Luvulla käynnistyi myös tiedonsiirtokaapeleiden kehitys joka johti läpimurtoon vuonna 1970 jolloin USA:ssa onnistuttiin valmistamaan kuitu jonka vaimennus oli "vain" 20 db/km. Tieteellisestä läpimurrosta jatkunut kehitys johti kaupalliseen läpimurtoon 80-luvun alussa. Tästä eteenpäin kehitys on jatkunut kiihtyvällä tahdilla. [3,4]

3 Siirtotavat

Valoa voidaan siirtää joko valokuitua pitkin mikä onkin keskeisin siirtotapa optisessa viestiliikenteessä tai vapaata tilaa hyväksi käyttäen. Siirtomediana valokuitu on hallitseva optisen tiedonsiirron sovelluksissa mutta myös vapaassa tilassa tapahtuvalla optisella tiedonsiirrolla on omat sovelluksensa.

3.1 Valokaapeli

Valo eteneminen kuidussa perustuu kokonaisheijastukseen. Kokonaisheijastus tapahtuu kun valo saapuu sopivassa kulmassa kahden aineen rajapintaan. Valokuidussa kuidun ytimen (yl. kvartsilasia) taitekerroin on huomattavasti suurempi kuin ympäröivän aineen, jolloin syntyy kokonaisheijastus ja valo etenee kuitua pitkin.[4]

Kuitu muodostuu ytimestä jonka ympärillä on jotain toista valoa johtavaa lasia, jonka taitekerroin on kuitenkin pienempi kuin ytimen. Koko kuitu päällystetään vielä valoa läpäisemättömällä muovilla. Kuitujen rakenteen perusteella kuidut jaetaan monimuotokuituihin ja yksimuotokuituihin. Monimuotokuidut voidaan jakaa vielä askeltaitekuituihin ja monitaitekuituun (monitaitekuidusta käytetään myös nimeä asteittaistaitekuitu). Kuitujen nimet kuvaavat valon etenemistä kuidussa. Askeltaitekuidussa ytimen halkaisija on 100-500 mikrometriin. Monitaitekuidussa ytimen halkaisija on noin 50 mikrometriä ja yksimuotokuidussa 3-10 mikrometriä. Valon erilainen etenimistapa eri kuiduissa aiheuttaa sen, että erilaisilla kuiduilla on erilainen vaihevääristymä pulssissa. Suurin tämä on askeltaitekuiduissa ja pienin yksimuotokuidussa. Vaihevääristymä perustuu siihen että valon eri aallonpituudet etenevät eri nopeudella väliaineessa, koska yksimuotokuidussa eteneminen suoraan vapaassa tilassa ytimen sisällä eikä väliaineessa niin vaihevääristymä pienintä.[1]

Valokuitujen ominaisuuksia:


Kuitutyyppi
askeltaite
monitaite
yksimuoto
Yksikkä
Aallonpituus
500-700
850/1300
1300/1550
nanometriä
Vaimennus
< 500
n. 2.0
n. 0.5
dB/km
Kaistanleveys
>5
100-800
>1000
Mhz*km
Ytimen halkaisija
450-2950
50-100
10
mikrometriä
Kuoren halkaisija
500-3000
125-140
125
mikrometriä
Siirtoetäisyys
(ilman toistimia)
< 0.1
2-30
30-50
kilometriä

[4]

3.1.1 Kuidun tehokkaampi käyttö, multipleksointi

Valokuituun perustuvan verkon kapasiteettia voidaan lisätä joko asentamalla lisää kuituja yhteyksien välille tai käyttämällä jo olemassaolevaa kapasiteettia paremmin hyväksi. Kuidun kapasiteettia voidaan lisätä multipeksoinnilla, yleisimmin käytetyt tavat kuitusovelluksissa ovat joko aikajakoinen multipleksointi (TDM) tai aallonpituusjakoinen multipleksointi (WDM). [5]

TDM-teknologiassa voidaan samassa kuidussa siirtää useita kanavia. Jokaiselle kanavalle varataan jakso, jonka aikana ko. kanava saa käyttää kuidun koko kaistanleveyttä informaation siirtoon. Tekniikan etuja on se ettei yhteyksien välille tarvitse asentaa uusia kaapeleita. Lisäksi tekniikka on halvempaa kuin uusien kuitujen asentaminen. Verkkoon ei myöskään tarvitse tehdä juurikaan muutoksia. TDM-teknologialla voidaan käyttää siirtonopeutta 2 Gbit/s, jos kuitu sen sallii (Luokituksen STM-16 mukainen kuitu). WDM mahdollistaa useiden kanavien siirron samassa kuidussa samanaikaisesti. Kanavat siirretään käyttäen eri kanaville eri aallonpituuksia. WDM on näistä kahdesta multipleksointi tekniikasta "parempi" ja se tulee yleistymään multipleksointi tekniikkana. Sen paras etu verratuna TDM:ään on sen suurempi kapasiteeti. Jos ajatellaan, että käytetään 2 Gbit/s siirtonopeuden mahdollistavaa kuitua niin jakamalla N kanavaa eri aallonpituuksille saadaan siirtokapasiteetiksi N*2 Gbit/s. WDM ei ole pelkkä multipleksointi tapa vaan sillä käsittään myös kokonaan optinen runkoverkkoratkaisu, josta lisää kohdassa sovellukset.[5]

3.1.2 Valokaapelin edut ja haitat

Valokaapelilla on vähäinen vaimennus verrattuna kuparikaapeleihin tämä mahdollistaa pitkät toistinvälit. Suuri kaistanleveys on yksi tärkeimpiä kaapeleiden ominaisuuksia. Sähköiset häiriöt eivät pääse vaikuttamaan valokaapeliin ja valokaapeli onkin erinomainen ratkaisu sähköisesti aktiivisessa ympäristössä. Myös toisin päin valokaapelit ovat hyvä ratkaisu, valokaapelit eivät säteile ja aiheuta näin häiriötä muihin kaapeleihin. Optinen tiedonsiirto on myös turvallista räjähdys- tai paloherkissä ympäristössä koska signaali ei ole sähköisessä muodossa jolloin viallinen johdin voisi aiheuttaa palovaaran. Optista liikennettä on vaikea salakuunnella joten valokaapelit ovat hyvä ratkaisu nykyaikaisessa viestiliikenteessä jossa turvallisuus on yksi tärkeimpiä vaatimuksia. Valokaapeleilla on myös omat haittapuolensa. Valokaapelien käsittely on suhteellisen vaikeaa. Valokaapeli ei kestä liian jyrkää taivutusta ja liittimien käsittely on hankalaa. Tekniikka on myös tähän asti ollut suhteellisen kallista ja varsinkin liitoksien tekeminen on vieläkin suhteellisen kallista. [4]

3.2 Optinen tiedonsiirto vapaassa tilassa

Optinen tiedonsiirto vapaassa tilassa käsittää hyvin laajan sovelluskentän eikä termistö ja varsinkaan suomenkielinen termistö ole vielä vakiintunut ja selventävämpi termi on ehkä englannin kielinen termi "optical free space communication". Se käsittää optisilla linkeillä muodostettu satojen metrien tai jopa useamman kilometrin mittainen yhteyden esim. kahden rakennuksen välillä. Termiä käytetään myös optisesta tiedonsiirrossa avaruudessa käsittäen maa-aseman ja sateliitin välisen viestinnän ja sateliittien välisen viestinnän.

Optisella tiedonsiirrolla vapaassa tilassa on monia etuja verratuna muuhun langattomaan viestiliikenteeseen. Optisessa tiedonsiirrossa voidaan käyttää pieniä attenneja (teleskooppeja) vrt. radiomastot. Päätelaitteet voidaan tehdä pienemmiksi ja kevyemmiksi. Varsinkin satelliiteissa joissa paino joudutaan minimoidaan voidaan käyttää pieniä lasereita ja teleskooppeja. Optisesti voidaan käyttää paljon suurempaa tiedonsiirtonopeutta ja silti käyttää pienempää lähetys tehoa. Valon suuri kaistanleveys on tullut mainittua jo aikaisemmin. Lisäksi erilaiset häiriöt vaikuttavat optiseen viestiliikenteeseen vähemmän kuin muuhun langattomaan viestiliikenteeseen ja varsinkin tahallinen häirintä on vaikeampaa. Vaikka häiriöt vapaassa tilassa tapahtuvassa optisessa viestiliikenteessä ovat pienempiä kuin muussa langattomassa viestiliikenteessä ovat ne kuitenkin merkittävä rajoittava tekijä jotka sovelluksissa on huomioitava erittäin tarkkaan. Merkittävimmät häiriöt johtuvat ilmakehän sääilmiöistä kuten sumusta ja ilmakehässä olevista jääkiteistä. Ne aiheuttavat valon heijastumista ja vaihevääristymää erilaisten taitekertointen takia aivan samalla tavalla kuin valokaapelissa. Lisäksi eräs ongelma on se, että kahden optisen linkin välillä on oltava suora ja esteetön yhteys, ongelma on varsinkin sateliittien kohdalla jossa pienikin kohdistusvirhe laserin ja teleskoopin välillä on kohtalokas suuren välimatkan vuoksi.[2]

4 Optisen tiedonsiirron sovelluksia

Vapaassa tilassa tapahtuvan optisen tiedonsiirron sovellukset tuli pikaisesti mainittua edellisessä luvussa joten keskityn seuraavassa valokaapeleilla toteutettuihin sovelluksiin. Käsittelen seuraavaksi sovelluksista "tärkeimmät" WDM, SDH ja SONET lisäksi ATM:n ja nopeista lähiverkoista Gigabitin Ethernetin. Yleiskuva on seuraavanlainen, kaiken pohjalla siirtotienä on valokuitu. Optisen siirtokerroksen muodostaa WDM ja optinen kytkentä. Siirtokapasiteetin jaon hoitaa SDH ja kytkennän ATM jonka päällä edelleen voi olla esim. Gigabitin Ethernet. Esimerkiksi ajatellaan että kaksi kaupunkia on samassa täysin optisessa siirtoverkossa. Kaupunkien välinen siirto hoidetaan WDM.llä ja verkon päissä haaroitus tapahtuu SDH:lla josta eteenpäin ATM:llä aina vaikka nopeaan lähiverkkoon.

4.1 WDM

WDM on lyhenne sanoista Wavelength Division Multiplexing. Tekniikassa yhdessä kuidussa siirretään samanaikaisesti useampaa signaalia käyttäen eri signaaleille eri aallonpituuksia. Jos käytettävien aallonpituuksien lukumäärä on N, voidaan verkon siirtonopeus N kertaistaa. WDM muodostaa optisen kytkennän kanssa verkon optisensiirtokerroksen. Tämä kerros tarjoaa palveluita SDH:lle ja jopa suoraan ATM:lle.[6]

WDM on kokonaan optinen runkoverkon ratkaisu. Siinä siirrettävä tieto esitetään koko ajan optisessa muodossa ja näin poistetaan ongelmat joita esiintyy verkoissa joissa on sähköisiä komponentteja. Sähköiset komponentit ovat hitaita samoin kuin sähköiset modulointi tekniikat. Nämä ongelmat rajoittavat verkon nopeutta perinteisissä verkoissa mutta WDM ratkaisuissa tällaisia ongelmia ei ole. Lisäksi on edullisempaa lisätä kuitujen päihin WDM laitteita kuin asentaa uusia kuituja ja lisätä siirtokapasiteettia tällä tavalla. [5]

4.2 SDH ja SONET

SDH eli Synchronous Digital Hierarchy ja sen amerikkalainen vastine SONET eli Synchronous Optical NETwork käsittävät joukon verkko standardeja ja multipleksointi tekniikoita jotka tukevat kuituun perustuvia verkkoratkaisuja. SDH ja SONET:in pääasiallinen ero on siinä SDH:ssa siirretävään kehykseen lisätään ylimääräistä verkonhallinta informaatiota ja SONET:ssa tällaista toimintoa ei ole.[6]

SDH ja SONET:ia käytetään verkko ratkaisuissa joissa tarvitaan erittäin laajakaistaista ratkaisua. Pääasiassa SDH ja SONET yhdistävät laajakaistaisia kuituverkkoja kuten ATM toisiinsa. SDH ja SONET jakavat runkoverkon siirtoteiden kapasiteettia erilaisten verkkojen käyttöön kuten televerkon tai datasiirtoverkon käyttöön. SDH ja SONET:in tehtävä on ensinnäkin määrittää rajapinta ja sen vaatimukset optisille kuituverkoille. Tämä tarkoittaa sitä että määritellään kuinka optisessa verkossa toimivat laitteet pitää rakentaa, siis millainen on näiden laitteiden ja verkon välinen rajapinta. Toiseksi ne määrittävät verkon digitaalisen multipleksoinnin.[6]

4.3 ATM

Asynchronous Transfer Mode eli ATM on on tiedonsiirtomenetelmä jossa tiedonsiirto perustuu soluihin. Tieto siirretään soluina jotka ovat kiinteä kokoisia paketteja. Se on laajakaistainen ja suurinopeuksinen verkkotekniikka, joka soveltuu niin WAN tyyppisiin dataverkkoihin kuin LAN tyyppisiin lähiverkkoihin. Se on yleisverkko, jossa voidaan siirtäää dataa, ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Vuonna 1988 se valittiin laajakaista ISDN siirtotavaksi. Soluvälityksessä siirrettävä data pilkotaan vakiopituisiin lohkoihin, soluihin. Kiireeliisemmät sovellukset saavat etuoikeuden täyttää solut ja muut sovellukset täyttävät jäljelle jäävät solut. Optisessa tiedonsiirrossa käytetään perusnopeuksia 155 Mbit/s, 622Mbit/s ja 2,4Gbit/s. [6]

4.4 Kuituun perustuvat nopeat lähiverkot

Kuituun perustuvia nopeita lähiverkko ratkaisuja on nykyään useita mutta hallitseviksi verkkoratkaisuiksi näyttää muodostuvan Gigabitin Ethernet ja ATM. Muut ratkaisut näyttävän jäävän alakynteen.

Gigabitin Ethernet, joka kylläkin voidaan toteuttaa myös kuparikaapelilla, on yksi osoitus optisen tiedonsiirron läpimurrosta. Kuidulla toteutetussa Gigabitin Ethernetin siirtonopeus on 1000Mbit/s (niin kuin myös kupari kaapelilla toteutetun mutta käsittelen ainoastaan tässä kuidulla toteutettua ratkaisua). Saantimenetelmä ja topologiat ovat tuttuja Ethernetistä ja Fast Ethernetistä mikä tekee siitä yhteensopivan aikaisempien ratkaisujen kanssa. Sen etuna on muihin kuidulla toteutettuihin nopeisiin lähiverkkoihin on sen yhteensopivuus perinteisten Ethernet ratkaisujen kanssa. Tuttu tekniikka ja suuret sarjat tekevät Gigabitin Ethernetistä kilpailijoitaan halvemman. Yhteensopivuuden takia jo valmiita ratkaisuja on helppo päivittää tai laajentaa uudella tekniikalla. Gigabitin Ethernetin huonona puolena on sen saantimenetelmä CSMA/CD minkä ansiosta käyttöaste jää varsin matalaksi mutta suuri siirtonopeus korvaa tämän puutteen. ATM etuna lähiverkoissa on sen toimintavarmuus ja soveltuvuus myös pitkän matkan verkkoihin. Gigabitin Ethernet soveltuu paremmin lyhyen matkan verkkoihin kuten kampus-verkkoihin.

5 Optisen tiedonsiirto ja tulevaisuus

Nykyinen optisiin kuituihin perustuvien verkkojen kapasiteetti ei tule tulevaisuudessa riittämään koska käyttäjät tarvitsevat yhä enemmän kaistanleveyttä. Tätä varten vaaditaan yhä enemmän optista multipleksointia joko aikajakoista TDM tai vielä tehokkaanpaa aallopituusjakoista WDM. Lisäksi siirtyminen kohti kokonaan optisia verkko ratkaisuja tulee kiihtymään, jolloin kuidun suomaa nopeutta ja kaistanleveyttä pystytään paremmin hyödyntämään. Jonkinlaisen yleiskuvan koko optisen tiedonsiirron tulevaisuudesta antaa tiedonsiirron nopeuden kehitys. Laboratorioissa kuidussa on ylitetty jo Terabitin nopeus, näin ollen WDM teknologiaa soveltamalla tulevaisuudessa on mahdollista siirtää yhdessä kuidussa useita Terabittejä sekunnissa ehkä jopa kymmeniä Terabittejä.

Optisen tiedonsiirron tulevaisuutta ei ratkaise ainoastaan kehitystyö ja uudet keksinnöt vaan myös taloudelliset näkökohdat. Huolimatta optisen tietoliikenteen kasvun mahdollistamasta massatuotannosta ja siitä johtuvasta hintojen alenemisesta on tekniikka vielä suhteellisen kallista. Suuntana on ollut että runkoverkot pyritään rakentamaan käyttäen uusinta tekniikkaa sen sijaan muut yhteydet korvataan optisilla yhteyksillä vähitellen. Taloudellisesti on mahdotonta korvata kaikkia kaapeleita kuiduilla vielä pitkään aikaan. On kuitenkin hyvä todeta että Suomi on maailman kärkimaita myös optiseen viestiliikenteen osalta. Taloudelliset seikat voivat myös vauhdittaa uusien tekniikoiden käyttöönottoa hyvänä esimerkkinä tästä on WDM tekniikan suosio, sillä on taloudellisesti kannattavampaa korvata päätelaitteet WDM tekniikan mukaisilla laitteilla ja siirtää useita signaaleja samassa kuidussa kuin asentaa uusia kaapeleita. Lisäksi on monesti kannattavampaa rakentaa kalliimpaa tekniikkaa hyväksi käyttäen verkkoja jotka tyydyttävät kysynnän vielä kahdenkymmenen vuoden päästä kuin rakentaa halvemmalla ratkaisuja jotka vanhenevat nopeasti.

5.1 Haasteita

Huolimatta lupaavasta tulevaisuudesta optisella tiedonsiirrolla on myös useita ongelmia ratkottavana. Optisessa tietoliikenteessä kuten tietoliikenteessä yleisesti, standardisointi tulee hitaasti kehitystyön perässä tämä haittaa selvästi uusien tekniikoiden käyttööottoa ja kehitystä. Huomattavasti huolestuutavampi ongelma on siinä että uusien tekniikoita ei tunneta vielä terpeeksi hyvin. Varsinkin uusien tekniikoiden turvallisuus on huonosti tutkittu. On hyvä muistaa, että juuri turvallisuus on yksi syy optisen tiedonsiirron suureen suosioon ja se on myös keskeisiä vaatimuksia nykyaikaisessa tiedonsiirrossa. Vaikka optisessa tiedonsiirrossa tarvittavien komponenttien hinnat ovat laskeneet huomattavasti niin hintojen on vielä laskettava huomattavasti jotta muitakin yhteyksiä kuin runkoverkon yhteyksiä alettaisiin suuressa mittakaavassa muuttamaan optisiksi.

Lähdeluettelo

[1]
Bhati Saleem, Optical fibre waveguide, 7.3.1995
< http://www-dept.cs.ucl.ac.uk/staff/S.Bhatti/D51-notes/node21.html>

[2]
Giggenbach Dirk & Schulthess Marcus, Research on "Optical Free Space Communication" at the DLR, 1.20.1998
< http://dv.op.dlr.de/ne/nt/NT-UE/general/lsrcm_us.htm#topofpage>

[3]
Hecht Jeff, A Short History of Fiber Optics,3.12.1996
< http://www.sff.net/people/Jeff.Hecht/history.html>

[4]
Heikkinen Mikko, Valokaapeli, 13.1.1998
< http://www.otol.fi/~mittei/valo.html>

[5]
Ludfy Akhmad, Study of TDM and WDM, 12.9.1998
< http://www.gematel.com/Edisi13/english/e_at1303.htm>

[6]
Saarelainen Kari, Liikenneministeriön TIVEKE-hanke 1.2 loppuraportti, Suomalainen tiedon valtatie,25.8.1997
< http://telmo.telmo.fi/tiveke/raportit/valtat1.htm#>

Lisätietoja

< http://domino.tag.co.uk/techterm.nsf/all/ATM+-+ASYNCHRONOUS+TRANSFER+MODE>
Lyhyt kuvaus ATM:stä

< http://domino.tag.co.uk/techterm.nsf/all/SDH+AND+SONET>
Lyhyt kuvaus SDH:sta ja SONET:sta.

< http://web.syr.edu/~dpcrowle/PHY105/future.html>
Lyhyt essee optisen tiedonsiirron tulevaisuudesta.

< http://bsac.eecs.berkeley.edu/~jnee/ee228a/>
Pitkä mutta hyvä raportti WDM:stä

< http://wekotin.math.jyu.fi/~janpelt/verkot/>
Opppilastyönä tehty yleiskuvaus tiedonsiirto kaapeleista.

< http://www.uniinc.msk.ru/tech1/1994/transmis/fiber.htm>
Kuvaus optisista kaapeleista tiedonsiirto mediana ja niillä toteutetuista lähiverkoista.

< http://www.sics.se/~peter/HSN-visions.html>
Essee nopeista verkoista.

< http://www.t1.org/html/newsltr/optical.htm>
Essee kokonaan optisten verkkojen standardisoinnista