1.11.1999
Santtu Rantanen
Sähko
Teknillinen Korkeakoulu
sjrantan@cc.hut.fi
Tässä artikkelissa keskitytään ISDN:n ympärillä oleviin merkinantoihin, jotka toteuttavat ISDN:n palveluita. Nämä voidaan karkeasti jakaa päätelaitemerkinantoon ja verkkomerkinantoon. Päätelaitemerkinanto on sijaitsee päätelaitteen ja keskuksen välillä ja verkkomerkinanto keskuksien välillä.
Digitaalista tiedonsiirtoa tarvitaan koko ajan enemmän ja enemmän. Nykyinen analoginen puhelinliittymä ei ole suunniteltu ollenkaan alunperin bittien siirtoon vaan puhetta varten. Sen kaista on noin 4000Hz mikä ei ole päätä huimaava. Ainut mahdollisuus siirtää digitaalista infoa analogisesti on käyttää modeemia, minkä nopeus rajoittuu hyvilläkin koodausmenetelmillä 56Kbit/s. Mutta jos käytetään kokonaan digitaalista siirtoa päätelaitteelta keskukseen eli käytetään ISDN, niin käyttäjä saa kaksi 64kbit/s B kanavaa ja yhden 16kbit/s D-kanavaa käytöönsä. Seuraavassa kappaleessa onkin kuvailtu ISDN-päätelaitteen ja keskuksen välistä merkinantoa ja seuraavassa keskuksien välistä ISUP-merkinantoa.
ISDN liittymän merkinanto tapahtuu päätelaitteen ja puhelinkeskuksen välillä. Tämä merkinantotieto kulkee käyttäjältä D-kanavaa pitkin puhelinkeskukselle ja keskukselta käyttäjälle. Tämä merkinantokanava on fyysisesti ja loogisesti erotettu puhekanavasta[5]. Tämä ISDN liittymän merkinanto rakentuu protokollapinosta, joka perustuu OSI-mallin kolmeen alimpaan kerrokseen[5]. ILM on puhtaasti sanomapohjainen ja sisältää mahdollisuuden merkinannon siirtoon vaikka puheyhteys on auki.
Tämä protokolla kuuluu verkkokerrokseen. Tämä protokolla suorittaa piirikytkentäisten puheluiden muodostamisen, valvonnan ja purun. Sanomanvaihto on kuitenkin pakettikytkentäistä liikennettä. Sanomat kuljettavat myös käyttäjän infoa. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi kaikki valintaäänet, valitun numeron reitittäminen, tiedon välittäminen siitä että puhelua ei voida suorittaa, signaali joka saa puhelimen soimaan, laskutusinformaatiot jne [2]. Q.931 turvautuu alemman eli siirtoyhteyskerroksen palveluihin kun se haluaa siirtää tietoa D-kanavaa pitkin. Siirtoyhteyskerroksella määritellään Q.921 standardin mukainen protokolla jota siis voidaan kutsua palvelun antajaksi kun taas Q.931 on palvelun pyytäjä. Siirtoyhteyskerroksen protokolla kulkee nimellä LAPD. Ylhäältä tulleet pyynnöt pakataan LAPD:n määrittelemiin kehyksiin jotka lähetetään eteenpään verkon yli. Jokainen Q.931 viesti muodostuu tietystä rungosta[2].
Sanoma koostuu seuraavista kentistä:
Protocol Discriminator (1 tavu)
Length(tavuissa) of Call Reference (1 tavu)
Call Reference (1-15 tavua)
Message Type (1 tavu)
Information Elements(..tavua)
Protocol Discriminator määrittelee protokollan mitä käytetään, tämä antaa mahdollisuuden käyttää eri protokollia samalla D-kanavalla. Seuraava tavu määrittelee Call Reference kentän pituuden. Call Reference kenttä osoittaa kanavan mihin tämä sanoma kuuluu. Messaga Type kenttä määrittelee mikä sanoma tämä on (SETUP,ALERTING..). Viimeisessa Information Elements kentässä on erilaista informaatiota riippuen sanoman tyypistä. On olemassa pakollisia ja valinnaisia IE:tä.
Seuraavana on luetteloitu piirikytketyn yhteyden puhelunohjaussanomia
SETUP-sanoman lähettää kutsuva käyttäjä vrkolle tai verkko kutsutulle käyttäjälle puhelunmuodostuksen käynnistämiseksi.
SETUP ACKNOWLEDGE- sanoman lähettää kutsuttu käyttäjä verkolle tai verkko kutsuvalle käyttäjälle kuitatakseen puhelun muodostuksen aloittamisen ja ilmaistakseen lisäinformaation mahdollisen tarpeen.
CALL PROCEEDING-sanoman lähettää kutsuttu käyttäjä verkolle tai verkko kutsuvalle käyttäjälle ilmoittaakseen pyydetyn puhelunmuodostuksen käynnistämisestä ja siitä, ettei lisäinformaatiota puhelunmuodostusta varten enää hyväksytä.
ALERTING-sanoman lähettää kutsuttu käyttäjä verkolle ja verkko kutsuvalle käyttäjälle ilmoittaakseen perille toimitetusta kutsutusta.
CONNECT-sanoman lähettää kutsuttu käyttäjä verkolle ja verkko kutsuvalle käyttäjälle ilmaisemaan kutsutun käyttäjän vastaamisesta kutsuun.
CONNECT ACKNOWLEDGE-sanoman verkko lähettää kutsutulle käyttäjälle ilmaisemaan, että juuri tämä käyttäjä on kytketty yhteyteen. Tämä ilmaisu tarvitaan, koska samasta liittymästä useampi pääte on voinut lähettää CONNECT-sanoman. Symmetrisen puhelunohjausproseduurin vuoksi myös kutsuvan käyttäjän on mahdollista lähettää CONNECT ACKNOWLEDGE-sanoma verkkoon.
PROGRESS-sanoman lähettää verkko tai käyttäjä ilmaistaakseen, että kutsu on joutunut sovitustilanteeseen tai ilmoittaakseen, että puhetielle on kytkettymerkkiääni tai tiedostus.
[3]
SUSPEND-sanoman lähettää käyttäjä pyytääkseen verkkoa keskeyttämään puhelun.
SUSPEND ACKNOWLEDGE-sanoman verkko lähettää käyttäjälle ilmaistaakseen puhelun keskeytyksen suorittamisesta.
SUSPEND REJECT-sanoman verkko lähettää käyttäjälle ilmaistaakseen puhelun keskeytyspyynnön hylkäämisestä.
RESUME-sanoman lähettää käyttäjä pyytääkseen verkkoa palauttamaan keskeytetyn puhelun.
RESUME ACKNOWLEDGE-sanoman verkko lähettää käyttäjälle ilmaistaakseen keskeytetyn puhelun palauttamisesta.
RESUME REJECT-sanoman verkko lähettää käyttäjälle ilmaistaakseen keskeytetyn puhelun palutuspyynnön epäonnistumisesta.
USER INFORMATION-sanomaa hyödynnetään UUS-lisäpalvelussa siirtämällä käyttäjien välillä informaatiota puhelun muodostus-,purku- tai aktiivitilan aikana.
[3]
DISCONNECT-sanomalla käyttäjä pyytää verkkoa purkamaan päästä-päähän-yhteyden tai verkko ilmoittaa käyttäjälle päästä-päähän-yhteyden olevan purettu.
RELEASE-sanomalla verkko tai käyttäjä ilmoittaa sanoman lähettäneen osapuolen katkaisseen kanavan sekä aikovansa vapauttaa kanavan ja puhelutunnuksen. Vastaanottajan tulisi siten vaputtaa kanava ja valmistautua vapauttamaan puhelutunnus lähetettyään purkamisen kuittauksen.
RELEASE COMPLETE-sanomalla verkko tai käyttäjä ilmoittaa sanoman lähettäneen osapuolen vapauttaneen kanavan ja puhelutunnuksen. Kanava on siten vapaa uudelleen käyttöa varten ja sanoman vastaanottaneen osapuolen tulee vapauttaa puhelutunnus.
Seuraavat sanomat soveltuvat vain ISDN-järjestelmäliittymään (PRI; Primary Rate Interface) ja liittyvät kanavan/kanavien uudelleenkäynnistykseen. Tällöin puhelu/puhelut myös purkautuvat käytännössä.
RESTART-sanomalla vastaanottajaa pyydetään uudelleenkäynnistämään (saattamaan lepotilaan) osoitettu kanava tai liitäntä.
RESTART ACKNOWLEDGE-sanomalla ilmaistaan, että pyydetty uudelleen käynnitys on suoritettu.
[3]
CONGESTION CONTROL-sanoman avulla ilmoitetaan sanomien lähettämisen rajoitustilan alkamisesta ja päättämisestä käyttäjien välisen tiedonsiirron yhteydessä.
INFORMATION.sanomalla siirretään puhelunmuodostukseen tai muuta puheluun liittyvää lisäinformaatiota.
NOTIFY-sanoman avulla ilmoitetaan puheluun liittyvistä tapahtumista, kuten puhelun keskeyttämisestä.
STATUS-sanoman avulla ilmaistaan vikatilanteista ati ilmoitetaan vastaus tilan kyselyyn(STATUS ENQUIRY).
STATUS ENQUIRY-sanoman avulla kysellä vastapään puhelutilaa.
[3]
Käyttäjä aloittaa puhelun muodostamisen lähettämällä SETUP-sanoman. SETUP sanoma sisältää puheluun liitetyn puhelutunnuksen ja verkkopalveluinformaationelementin. SETUP sanoma sisältää myös osan tai kokonaan puheluinformaatiosta(puhelinnumero ja lisäpalvelupyynnöt). Tässä esimerkissä on vain kuvattu yksinkertaisinta puhelun muodostusta, jossa SETUP sanoma sisältää kaikki B-numerot. Toinen vaihtoehto olisi että osa B-numeroista tulisi SETUP-sanoman lisäksi INFORMATION- sanomissa. Seuraavaksi verkko lähettää kuittaukseksi CALL PROCEEDING-sanoman. Kun kutsu ilmaistaan kutsutulle käyttäjälle, niin kutsuvalle lähetetään sanoma ALERTING. Kun B-tilaaja vastaa, lähtee sanoma CONNECT A-tilaajalle päin.
DISCONNECT sanoma katkaisee yhteyden ja laskenta päättyy(Tilaajalta keskukseen päin). RELEASE sanoma tulee takaisin päin. RELEASE_COMPLETE vapauttaa B-kanavan.

Q.921 protokolla sijaitsee siirtoyhteyskerroksessa. Tämä protokolla on HDLC:n perillinen. Tämä protokolla tarjoaa palveluita ylemmälle verkkokerroksen Q.931 protokollalle. Vuon ohjaukseen käytetään ikkunointia.
ISUP sanomat kontrolloivat puhe-ja datayhteyksien muodostamista ja purkamista puhelinkeskuksien välillä. Tämä käyttäjäosa kuuluu YKM eli yhteiskanavamerkinantoprotokolliin ja se sijaitsee OSI:n sovellustasolla. ISUP tarjoaa paremmat ja laajemmat palvelut kuin mitä tarjoaa vanhempi puhelinkäyttäjäosa TUP(Telephone User Part). ISUP tarjoaa kaikki ISDN-palveluita, mihin ei TUP pysty.
ISUP sanomia on aika paljon, mutta yleisesti käytössä olevia sanomia ei ole kovin paljon. Perussanomat ovat IAM, ACM, ANM, (SAM),SUS,REL ja RLC, joita käytetään puhelun muodostuksessa ja purussa. Alla olevassa taulukossa on ISUP sanomia:
* Ansi-ISUP ainoastaan
** ITU-ISUP ainoastaan
Acronym |
Message Type |
Code |
| ACM | Address Conplete | 00000110 |
| ANM | Answer | 00001001 |
| BLO | Blocking | 00010011 |
| BLA | Blocking acknowledgment | 00010101 |
| CMC | Call Modification completed | 00011101* |
| CMRJ | Call Modification rejected | 00011110* |
| CMR | Call Modification request | 00011100* |
| CPG | Call Progress | 00101100 |
| CGB | Circuit Group blocking | 00011000 |
| CGBA | Circuit Group blocking Acknowledgment | 00011010 |
| CQM | Circuit (group) Query | 00101010 |
| CQR | Circuit (group) Query Response | 00101011 |
| GRS | Circuit Group Reset | 00010111 |
| GRA | Circuit Group Reset Acknowledgment | 00101001 |
| CGU | Circuit Group Unblocking | 00011001 |
| CGUA | Circuit Group Unblocking Acknowledgment | 00011011 |
| CRM | Circuit Reservation | 11101010* |
| CRA | Circuit Reservation Acknowledgment | 11101001* |
| CVR | Circuit Validation Response | 11101011* |
| CVT | Circuit Validation Test | 11101100* |
| CSVR | CUG Selection and Validation Request | 00100101* |
| CSVS | CUG Selection and Validation Response | 00100110* |
| CRG | Charge Information | 00110001** |
| CFN | Confusion | 00101111 |
| CON | Connect | 00000111 |
| COT | Continuity | 00000101 |
| CCR | Continuity Check Request | 00010001 |
| DRS | Delayed Release | 00100111* |
| EXM | Exit | 11101101* |
| FAC | Facility | 00110011 |
| FAA | Facility Accepted | 00100000 |
| FAD | Facility Desactivated | 00100010* |
| FAI | Facility Information | 00100011* |
| FRJ | Facility Reject | 00100001 |
| FAR | Facility Request | 00011111 |
| FOR | Forward Transfert | 00001000 |
| IDR | Identification Request | 00110110** |
| IRS | Identification Response | 00110111** |
| INF | Information | 00000100 |
| INR | Information Request | 00000011 |
| IAM | Initial Address | 00000001 |
| LPA | Loop Back Acknowledgment | 00100100 |
| NRM | Network Resource Management | 00110010 |
| OLM | Overload | 00110000 |
| PAM | Pass-along | 00101000 |
| REL | Release | 00001100 |
| RLC | Release Complete | 00010000 |
| RSC | Reset Circuit | 00010010 |
| RES | Resume | 00001110 |
| SGM | Segmentation | 00011100 |
| SAM | Subsequent Address | 00000010 |
| SUS | Suspend | 00001101 |
| UBL | Unblocking | 00010100 |
| UBA | Unblocking Ackowledgment | 00010110 |
| UCIC | Unequipped CIC | 00101110 |
| UPA | User Part Available | 00110101 |
| UPT | User Part Test | 00110100 |
| USR | User-to user Information | 00101101 |
Taulukko 1[4]
MTP:n käyttäjäosia on ISUP,TUP,INAP,MUP ja MAP. Palveluinformaatio-oktetin (SIO) palvelutunnus liittää sanoman tiettyyn käyttäjäosaan (SIO=0101->ISUP).
ISUP sanoma koostuu seuraavista kentistä:
SIO (Palvelutunnus)
DPC (Osoitepistetunnus)
OPC (Lähtöpistetunnus)
CIC (Johtoidentifiointikoodi)
H0 (identifioi sanomaryhmän)
H1 (identifioi sanomaryhmään kuuluvan sanomatyypin)
Pakolliset parametrit (Jokaisella sanomatyypillä on kiintean mittaisia tai vaihtelevan mittaisia pakollisia parametreja)
Valinnaiset parametrit (Sanomaan voidaan liittää myös valinnainen parametri)
Seuraavassa taulukossa on kuvattu valinnaiset ja pakolliset ISUP-sanomien parametrit.
F = Mandatory fixed length parameter(Pakollinen kiinteän kokoinen parametri)
V = Mandatory variable length parameter(Pakollinen vaihtelevan kokoinen parametri)
O = Optional parameter, fixed or variable length(vaihtoehtoinen parametri,kiinteän kokoinen tai vaihtelevan mittainen)
| Message | IAM | SAM | IN | IN | COT | ACM | CO | CP | ANM | FOT | RE | RL | CC RS LPA |
BLO UBL OL |
BLA UBA UCI |
SU RE |
CF | CG CG |
CGB CGU |
CG GR GR |
CQ | FAA FAR |
FR | FAC | ID | IR | NR | SG | PAM | US | UPA UP |
| Parameter Field | |||||||||||||||||||||||||||||||
Message Type |
F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F | F |
| Access Delivery Information | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||
| Access Transport | o | o | o | o | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||
| Automatic Congestion Level | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Backward Call Indicators | F | F | o | o | |||||||||||||||||||||||||||
| Call Diversion Information | o | o | |||||||||||||||||||||||||||||
| Call History Information | o | o | |||||||||||||||||||||||||||||
| Call Reference | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||
| Called Party Number | V | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Calling Party Number | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||||
| Calling Party's Category | F | o | |||||||||||||||||||||||||||||
| Cause Indicators | o | o | V | o | V | V | |||||||||||||||||||||||||
| Circuit Group Supervision Message Type Ind. | F | F | |||||||||||||||||||||||||||||
| Circuit State Indicator | V | ||||||||||||||||||||||||||||||
| CUG Interlock Code | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Connected Number | o | o | |||||||||||||||||||||||||||||
| Connection Request | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||||
| Continuity Indicators | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Echo Control Information | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||||||
| End of Optional Parameters | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | |||||||||
| Event information | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Facility Indicator | F | F | |||||||||||||||||||||||||||||
| Forward Call Indicators | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Generic Digits | o | o | |||||||||||||||||||||||||||||
| Generic Notification Ind. | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||||
| Generic Number | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||
| Generic Reference | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Information Indicators | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Information Request Indicators | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Location Number | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Message compatibility Information | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||
| MCID Response Indicators | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| MCID Request Indicators | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| MLPP Precedence | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Nature of Connection Indicators | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Network Specific Facility | o | o | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||
| Optional Backward Call Indicators | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||||||
| Optional Forward Call Indicators | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Original Called Number | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Originatino ISC Point Code | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Parameter Compatibility Information | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||
| Propagation Delay Counter | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Range and Status | V | V | V | V | |||||||||||||||||||||||||||
| Redirection Information | o | o | |||||||||||||||||||||||||||||
| Redirecting Number | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Redirection Number | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||
| Redirection Number Restriction | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||
| Remote Operation | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||||
| Service Activation | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||||
| Signalling Point Code | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Subsequent Number | V | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Suspend/resume Indicators | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Transit Network Selection | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Transmission Medium Requirement | F | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Transmission Medium Requirement Prime | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| Transmission Medium Used | o | o | o | o | o | ||||||||||||||||||||||||||
| User Service Information | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| User Service Information Prime | o | ||||||||||||||||||||||||||||||
| User-to-user Indicators | o | o | o | o | o | o | o | o | |||||||||||||||||||||||
| User-to-user Information | o | o | o | o | o | o | o | V |
Taulukko 2[4]
Yhteyttä muodostaessa ensimmäinen sanoma, joka lähtee kohti B-tilaajan keskusta on IAM-sanoma. Tämä sanoma sisältää B-tilaajan numeron(ehkä myös A-tilaajan numeron), tietoa A-tilaajan tyypistä(ISDN/Analoginen) ja muita pakollisia ja valinnaisia parametreja. B-tilaaja lähettää kuittauksena ACM-sanoman A-tilaajan keskukselle päin. Tämä sanoma laukaisee A-tilaajalle soiton menoäänen. ANM sanoma lähetetään B-tilaajan keskukseta A-tilaajan keskukseen, kun B-tilaaja vastaa puhelimeen. Tästä seuraa A-tilaajan keskuksen merkkiäänen lopettaminen, yhteyden avaaminen ja laskutuksen aloittaminen. REL sanoma lähetetään kun jompikumpi lopettaa yhteyden. REL lähetetään myös jos B-tilaaja on varattu yhteyttä muodostettaessa. RLC on kuittaus REL-sanomalle. Tästä loppuu yhteys ja laskutus.
Lähdeluettelossa lähteet ovat aakkosjärjestyksessä ja juoksevasti numeroituja.
| [1] | Internet Encyclopedia, freesoft, Q.931 Protocol Overview,[1.11.-99] <http://www.freesoft.org/CIE/Topics/126.htm > |
| [2] | Sunshine, Teknillinen Korkeakoulu, 30.10.95,[1.11.-99] <http://www.hut.fi/~bos/ohjelmatyo/PROJECT/vanha_moduuli.html > |
| [3] | Teletekniikan laboratoriotyöt I, Opetusmoniste
erä1:ILM-Sanomat s.111,Teknillinen Korkeakoulu,
Sähkötekniikan-ja tietoliikennetekniikan osasto,1999,[1.11.-99] |
| [4] | Temex Telecom,SS#7 Technology,[1.11.-99]<http://www.temex-telecom.com/technology/ss7/ > |
| [5] | Tiedonvälitystekniikka I, Opetusmoniste erä1:ISDN Liittymän merkinanto s.70,Teknillinen Korkeakoulu, Sähkötekniikan-ja tietoliikennetekniikan osasto,1998,[1.11.-99] |
| [1] | ATM Forum, ATM Forum, 1.10.1998, [viitattu 8.10.1998]
< http://www.atmforum.com/> |
| [2] | Bell Atlantic, Signaling System 7 (SS7) Tutorial,
1.1.1998, [viitattu 8.10.1998] < http://www.webproforum.com/bell-atlantic2/> |
| [3] | DataKinetics, Signalling System No. 7, 14.8.97,
[viitattu 8.10.1998] < www.datakinetics.co.uk/ss7.htm> |
| [4] | Dave Cherkus, What is ISDN?, 30.8,1996, [viitattu
8.10.1998] < http://www.mvp.net/corporate/ISDN/isdn2.htm> |
| [5] | ETRI, Broadband Integrated Services Digital Network,
5.10.1996, [viitattu 8.10.1998] < http://www.etri.re.kr/imph/eim> |
| [6] | ETSI, ETSI (European Telecommunications Standards
Institute), 23.9.98 [viitattu 8.10.1998] < http://www.etsi.fr> |
| [7] | Goodmans, SS7, 13.2.98, [viitattu 8.10.1998] < http://www.gbmarks.com/ss7sig.htm> |
| [8] | Intellinet-tech, ISUP - ISDN User Part, 11.11.97,
[viitattu 8.10.1998] < intellinet-tech.com/ftesting/glossary/isup.html> |
| [9] | ISO, ISO, 23.9.1998, [viitattu 8.10.1998] < http://www.iso.ch> |
| [10] | ITU-T, ITU-T (International Telecommunications
Union), 30.7.1998 [viitattu 8.10.1998] < http://www.itu.ch> |
| [11] | Jan Höller, Voice and telephony networking over ATM,
31.8.1998, [viitattu 8.10.1998] < http://www.ericsson.se/Review/erl_98/art6/art6.html> |
| [12] | Jari Hautamäki, B-ISDN-verkon palvelut, 30.9.1998,
[viitattu 8.10.1998] < http://www.ee.jytol.fi/henkunta/hauja/tietoliikenneverkot/Verkkojen%20perusrakenne/sld049.htm> |
| [13] | Microlegend Telecom Systems Inc, What is SS7?,
6.2.1997, [viitattu 8.10.1998] < http://www.microlegend.com/aboutss7.htm> |
| [14] | Mingzhou Sun, ATM Signaling - A Zooming Out
Introduction, 30.4.1997, [viitattu 8.10.1998] < poisson.ecse.rpi.edu/~sunmin/bbn/> |
| [15] | Siemens, Signaling Standards, 25.8.1997, [viitattu
8.10.1998] < http://www.newbridge.com/msxpress/technology/whitepapers/signaling/standards.html> |
| [16] | Telenex, SS#7 LAYER 3 MONITOR CONDITIONS, 14.2.1992,
[viitattu 8.10.1998] < www.gsnetworks.com/ezvu/ezvu500/TUTORIAL/SPRDSHT/SS7L3ssCnd.txt> |
| [17] | TELMO, ISDN, 27.8.1996, [viitattu 8.10.1998] < http://www.telmo.fi/tiveke/old/maaritys/isdn.htm> |
| [18] | THK, ISDN User Part (ISUP) version 2 of the national
Signalling System No. 7 Interworking Specification(THK),
21.8.1996 , [viitattu 8.10.1998] < http://www.thk.fi/suomi/tele/n2655.htm> |
| [19] | THK, Kansalliset telealan standardit, 09.09.1998,
[viitattu 8.10.1998] < http://www.thk.fi/suomi/tele/standard.htm> |
| [20] | Volker Radek, List of Telecom Acronyms, 23.1.1998,
[viitattu 8.10.1998] < www.vbr.com/telecom/list.html> |