Tietokoneverkot, tehtävä 9:

Sun JavaStation-verkkotietokone

Eerik Vesterinen
Sähköpostiosoite: eerik@iki.fi

Konsepti

Tiedonhallinnasta ja sen tehokkuudesta on tullut yrityksille merkittävä kilpailukykyyn vaikuttava seikka. Kuitenkin erityisesti suuryrityksissä järjestelmänhallinta nielee valtavasti henkilö- ja materiaaliresursseja. Huolimatta tietokoneiden moninaisista hyödyistä ne eivät automaattisesti paranna tehokkuutta: erään tutkimuksen mukaan tuottavuus laski joissakin yrityksissä jopa 60% kun osa sihteereistä aikoinaan korvattiin henkilökohtaisilla tietokoneilla.

Suurin silmätikku yritysten tietohallinnassa on nimenomaan ylläpitoon kuluvat resurssit. Ylivoimaisesti suosituin yhdistelmä PC ja Windows on raskas ylläpitää ja herkkä menemään sekaisin. Henkilöiltä joiden tulisi tehdä tuottavaa työtä saattaa kulua pitkiäkin aikoja oman koneensa ylläpitoon.

Eräs ratkaisuyritys ongelmaan on viime aikoina kehitetty verkkotietokone-konsepti. Idea sinänsä on vanha, toimintaperiaate vastaa pitkälti Unix-ympäristössä käytettyjä levyttömiä X-työasemia. Uutena mausteena näihin on laitettu järjestelmän pohjautuminen alustariippumattomaan Java-ohjelmointikieleen[5], jolloin verkkotietokoneissa voidaan käyttää samoja sovelluksia kuin vaikkapa PC-laitteissa.

Verkkotietokoneita tarjoavat tällä hetkellä Sun Microsystems[12], Oracle[10] ja IBM[4] jotka yhdessä Applen ja Netscapen kanssa ovat määritelleet verkkotietokonestandardin[9], tavoitteena saada eri valmistajien verkkotietokoneet puhumaan keskenään.

Eniten verkkotietokoneista ääntä pitänyt Sun julkisti marraskuussa 1996 JavaStation[8]-verkkotietokoneensa. Laite tuli myyntiin saman tien ja jotkut suuryritykset ovat jo lähteneet uusimaan tiedonhallintaansa niiden varaan, mutta lähinnä ollaan oltu odottavalla kannalla ja lähdetty ajamaan pilottiprojekteja joissa evaluoidaan järjestelmän toimivuutta.

Verkkotietokoneiden uutuus näkyy siinäkin ettei niille ole vielä olemassa omaa uutisryhmää, vaan keskustelua on käyty hajallaan eri valmistajien omissa ryhmissä. Aloite oman ryhmän perustamisesta on kuitenkin tehty.


Tänään

Tekniikka

JavaStationista tällä hetkellä saatavilla oleva laatikkomalli sisältää MicroSPARC II 110MHz prosessorin, 8-64MB muistia, SVGA-tasoisen näytönohjaimen, 16-bittisen audion ja 10Mbit/s verkkokortin. Syksyllä myyntiin tulevan kapean pystymallin tekniikka on sama, mutta virtalähde on ulkoinen kun se laatikkomallissa on sisäinen. Näin koneesta on saatu pienempi ja hiljaisempi, ja ihanteellinen mm. arkistokäyttöön.

Toiminta

Verkkotietokone vaatii aina serverin. Serverille tulee ensin määritellä uuden koneen eetteriosoite, johon IP-osoite ja nimi sidotaan.

Konetta käynnistäessä se kysyy verkosta ensin palvelimensa, jolta se saa ym. tiedot. Tämän jälkeen se lataa käyttöjärjestelmänsä, JavaOS:n. JavaOS[7] on erittäin kevyt, erityisesti Javan suorittamiseen tarkoitettu käyttöjärjestelmä. Tämän päälle voidaan periaatteessa käynnistää mikä tahansa (JavaStationille räätälöity) Java-ohjelmisto. Käytännössä tämä on nykyään HotJava Views[3], JavaStationille tehty työpöytäohjelmisto johon on integroituna sähköposti, kalenteri ja HotJava[2] web-selain.

Työpöytään voi integroida lisää omia ohjelmia, tai käynnistää näitä web-selaimen avulla. Tällä hetkellä saatavilla olevia varteenotettavia ohjelmistoja ovat esim. Sunin oma verkonhallintaohjelmisto Solstice SyMon[11] sekä Corelin Office for Java[1]. Molemmat ovat kuitenkin edelleen esiversioita, ja se valitettavasti näkyy toimintavarmuudessa.

Yksi käyttöä rajoittava tekijä on levynkäsittelyn esto nykyisissä ohjelmistoissa. Vaikka uusin JDK sallii joustavan turvallisuuden, sitä ei ole vielä ehditty toteuttamaan JavaStation-ohjelmistoihin. Tämän takia esim. Corel Office käyttää erillistä Noveran palvelinohjelmistoa jolla levynkäyttö mahdollistetaan.

Kokemuksia

Itse laite on näppärä ja helppo käyttää. Kun palvelinpuolella kaikki toimii kuten pitääkin ei ongelmia tule vastaan. Java-ohjelmien suoritusnopeus ei kuitenkaan ole päätähuimaava, eikä laite vielä nykyisellään oikein ole kelvollinen tehokäyttöön. Tätä voidaan tietysti puolustella sillä että nykyinen laitteisto on pilottiprojekteihin tarkoitettu developer-versio, ei loppukäyttäjälle tarkoitettu.

Saatavilla olevat laajemmat ohjelmistot ovat raskaita ja kaatuvat liian usein. Monipuolisia, todella hyödyllisiä ohjelmistoja on saatavilla vähän, toimistotyöskentelyyn oikeastaan ainoastaa em. Corel Office.

Kuitenkin, huomioonottaen että lähes kaikki ohjelmistotalot ovat ilmoittaneet kehittävänsä ohjelmistonsa myös Javalle, tilanne ei tule jatkumaan tällaisena pitkään. Kehitystä tosin tulee hidastamaan Javan ja JavaOS:n vielä kypsymätön tilanne johon ohjelmoijien on mukauduttava tai odotettava lopullisia versioita.


Huomenna

Tekniikka

Tulevaisuuden JavaStationit tulevat perustumaan Sunin julkistamaan Java-suorittimien[6] perheeseen jolla Java-kooodia voidaan ajaa suoraan mikropiiritasolla. Suorituskyvyn arvioidaan parantuvan monikymmenkertaisesti parhaiseen nykyisiin sovelluksiin verrattuna.

Verkkoliittymä tulee jatkossa tukemaan 10Mbps nopeuden lisäksi 100Mbps verkkoa, joka auttaa huomattavasti tapauksissa joissa verkon nopeus uhkaa muodostua pullonkaulaksi. Kaavailtuja lisäyksiä ovat myös ISDN- ja modeemiliitynnät, jotka mahdollistaisivat muunlaisenkin verkon käytön.

Ohjelmistot

Sekä JavaOS että HotJava Views saavuttivat vasta hiljattain 1.0-version, eikä kehitykselle ole näkyvissä mitään hidastumista. Ohjelmistot ovat edelleen voimakkaan kehitysvaiheen alla jota myöskin uuden JDK-version ominaisuudet ovat osaltaan voimistaneet. Odotettavissa on ennenkaikkea järjestelmän stabiloitumista ja suorituskyvyn parantumista. Tehokkuuden takia voisi kuvitella että mahdollisuutta ajaa osa prosesseista palvelinkoneella kehitettäisiin. Normaalistihan kaikki prosessointi tapahtuu itse verkkotyöasemalla, mutta useimmiten palvelinpäässä olisi hyvin resursseja keventää tätä taakkaa.

Netscape perusti jokin aika sitten Navio-tytäryhtiön[13] joka keskittyy Netscapen tuotteiden siirtämiseen Java-alustalle, mm JavaStationia silmällä pitäen. Myöskin Microsoftin päätös siirtää oma Office-ohjelmistonsa Javalle kertoo kuinka varteenotettavana Java- ja verkkotietokonekonseptia pidetään.


Viitteet

  1. Corel Office for Java, <http://officeforjava.corel.com> ****
  2. HotJava, <http://www.javasoft.com/products/hotjava/> ****
  3. HotJava Views, <http://www.javasoft.com/products/hotjavaviews/> *****
  4. IBM Network Station, <http://www.internet.ibm.com/computers/networkstation/> ****
  5. Java-ohjelmointikieli, <http://java.sun.com> ***
  6. Java-suorittimet, <http://www.sun.com/javastation/embed/embedprod.html> ****
  7. JavaOS, <http://java.sun.com/products/javaos/> *****
  8. JavaStation, <http://www.sun.com/javastation/jstn.html> *****
  9. Network Computer Reference Profile, <http://www.nc.ihost.com/> ***
  10. Oracle Network Computing Architecture, <http://www.oracle.com/nca/> ***
  11. Solstice SyMon, <http://www.sun.com/solstice/> **
  12. Sun Microsystems, <http://www.sun.com> ***
  13. Netscape's Navio press release, <http://home.netscape.com/newsref/pr/newsrelease221.html> *

Asiaa sivuavia uutisryhmiä

  1. uutisryhmä comp.databases.oracle.misc, <news://nntp.hut.fi/comp.databases.oracle.misc> **
  2. uutisryhmä comp.sys.ibm.pc.hardware.networking, <news://nntp.hut.fi/comp.sys.ibm.pc.hardware.networking> **
  3. uutisryhmä comp.sys.sun.announce, <news://nntp.hut.fi/comp.sys.sun.announce> ***
  4. uutisryhmä comp.terminals, <news://nntp.hut.fi/comp.terminals> *
  5. Aloite nc-aiheisen news alueen perustamisesta, <http://cvf.html> ****

Lisätietoja

  1. JavaStation overview, <http://www.sun.com/961029/JES/whitepapers/javastation/javast_ch4.html> ****
  2. JavaStation datasheet, <http://www.sun.com/javastation/javastation/JSdatasheet.html> ****
  3. News.com: JavaStation announced, <http://www.news.com/News/Item/0,4,4886,00.html> **
  4. New York Times: JavaStation announced, <http://nytsyn.com/live/News3/303_102996_141759_19892.html> **
  5. PC Week: JavaStation announce , <http://www.pcweek.com/news/1028/29esun.html> **
  6. NC World Magazine, <http://www.ncworldmag.com/> ***
  7. Network Computer Inc, <http://www.nc.com/> **