ATM

18.4.1999

Tero Voldi
Tuotantotalouden osasto
Teknillinen korkeakoulu
tvoldi@cc.hut.fi

Tiivistelmä

ATM on pakettivälitystekniikka, joka syntynyt tarpeesta luoda kansainvälinen standardi, jolla voidaan integroida erilaisia laitteita ja liikennelajeja yhteen verkkoon. ATM:ssä data siirretään virtuaaliyhteyksissä nk. ATM-soluissa, jotka ovat 53 tavun pituisia. ATM-verkko on poikkeuksellisesti järjestyksen säilyttävä eli lähetetyt solut saapuvat vastaanottajalle siinä järjestyksessä kuin ne alunperin lähetettiinkin. Tämä vapauttaa resursseja ylemille protokollille. ATM:ssä kaikille yhteyksille määritellään laatu- ja liikenneparametrit. Tällä halutaan taata käyttäjälle paras mahdollinen palvelutaso kuhunkin tilanteeseen.


Sisällysluettelo


1 Johdanto

ATM eli vapaasti suomennettuna tahdistamaton, asynkroninen siirtotekniikka tulee englannin kielen sanoista Asyncronous Transfer Mode. Vuonna 1990 ATM:stä tuli heti eräänlainen trendi-ilmiö ITU-T:n (International Telecommunications Unit, entinen CCITT) julistettua sen laajakaista-isdn:n (B-ISDN, Broadband Integrated Services Digital Network) avainyhteyskäytännöksi. ATM:n historia juontaa juurensa kuitenkin jo 80-luvun loppupuolelta, jolloin CCITT pyrki standardointi projektissaan määrittelemään tulevaisuuden yleiskäyttöisen, laajakaistaisen monipalveluverkon eli B-ISDN:n. [1,5]

Nykyisin ATM-standardointia ohjaa pääasiallisesti n. 500:sta teollisuusyrityksen, operaattorin ja tutkimuslaitoksen jäsenestä koostuva Atm Forum. Sen päätehtävänä on tukea tekniikan määrittelyätyötä ja varmistaa tuotteiden sekä palveluiden yhteensopivuus.

Suomessa ATM-innostus lähti liikkeelle Tampereen Teknillisen korkeakoulun taholta. TTKK:n aloitteesta perustettiin vuonna 1992 Faster-niminen laajakaistaisen tietoliikenteen tutkimushanke. Tavoitteena oli hankkia yritysten käyttettäväksi käytännön kokemusta sekä samalla myös kehittää ATM-sovelluksia. [1]

Siirtotekniikkana ATM on ns. pakettikytkentäinen eli se määrittelee digitaalisen siirtotavan välittää tietoa paketteina. Paketteihin sisällytettävän osoitetiedon perusteella data saadaan toimitettua oikealle vastaanottajalle.

Yleisesti uskotaan, että ATM tulee olemaan ratkaisu siirtokapasiteetin puutteeseen, tai ainakin kilpailukykyinen haastaja muille verkkotekniikoille. ATM tarjoaa nopean tiedonsiirron, joka mahdollistaa mm. multimedia-sovelluksien käytön digitaalisen verkon välityksellä. Nämä sovellukset vaativat usein leveän ja tasaisesti toimivan tiedonsiirtokaistan, jonka juuri ATM:n on juuri suunntieltu toteuttavankin. Yksi ATM:n eduista on sen modulaarisuus, solujen tasakokoisuus ja muunneltavuus käyttäjän tarpeiden mukaan. Keskeistä ATM:ssä onkin kyky integroida erilaisia liikennetyyppjä yhteen ja samaan verkkoon. ATM:llä voidaan siis liikenne multipleksoida siten, että kaikki informaatio, ääni, data ja videokuva, mahtuvat samanaikaisesti samaan siirtokanavaan, kun vielä tähän asti erilaiset informaatiot ovat kulkeneet suurimmaksi osaksi omissa verkoissaan ja verkkotopologioissa. [1,2,4]

Kuten edellä kuvatusta saattaa hyvinkin päätellä ATM-sanaa käytetään yleisnimenä lähes kaikesta mahdollisesta, mikä liittyy ATM-protokollaan ja siten hyvin vaikeasti rajattavissa. Yksinkertaisimmillaan ATM on tietoliikenteen eräs siirtotapa, jolla bittivirta pilkotaan tasakokoisiksi soluiksi. Soluja puolestaan voidaan käsitellä äärimmäisen nopeasti ja joustavasti limittää niitä käytettävissä olevaan kaistaan. [1]

2 Yhteyskäytännön perusmalli ja QoS

ATM:n yhteyskäytännön perusmallilla, joka on osa B-ISDN -spesifikaatiota, voidaan kuvat erityyppisiä informaatiovirtoja, joita ATM-verkossa liikkuu. (Eri lähteistä riippuen perusmallia kuvattessa puhutaan, joko tasoista tai kerroksista, joilla kuitenkin tarkoitetaan samaa asiaa. Tässä dokumentissa ollaan päädytty puhumaan tasoista.)

2.1 Osat

OSI-mallista poiketen ATM-protokollan arkkitehtuuri on jaettu lisäksi osiin. Osille on määritelty koko järjestelmää koskevia toimintoja, joista ne huolehtivat. Hallintaosa käsittää yhteyskäytännön kaikki kerrokset. Lisäksi se käsittelee verkonhallintaan ja suorituskykyyn liittyviä asioita. Ohjausosa taasen pitää sisällään ATM-verkon ohjaus- ja merkinantotoiminnot, kuten yhteyden muodastamisen ja purkamisen. Käyttäjäosa puolestaan käsittelee kaiken ATM-verkolle läpinäkyvän käyttäjäinformaation. [3,4]

2.2 Tasot

Malli koostuu neljästä erilaisesta tasosta. Kukin taso huolehtii protokollien määrittelyistä. Jokainen taso käyttää hyväkseen alemman tason tarjoamia palveluita ja puolestaan tarjoaa omaa palveluaan yläpuolella olevalle tasolle.

Käyttäjäosan ylemmillä tasoilla tuetaan käyttäjän haluamia palveluita, jotka ITU-T on määritellyt neljään luokkaan: A, B, C ja D. ATM-sovitustaso eli AAL puolestaan sovittaa eri liikennemuodot siirrettävään kuntoon tai vie ne mitään sovittamatta eli läpinäkyvästi laitteelta toiselle. ATM-taso huolehtii mm. soluotsikon muodostamisesta ja poistamisesta, multipleksoinnista ja demultipleksoinnista, VPI/VCI-osoitteen eli reititysotsikon suorittamisesta ja vuonohjauksesta. Fyysisen tason tehtävänä on määritellä liitäntöjen fyysiset ominaisuudet, bittien ajastus ja vastaanottaa mahdollisesti eri aaltomuotoja sekä muuttaa ne tarvittaessa joko optisesta sähköiseksi tai päinvastoin. [3,4]

Rubiikinkuutio
Kuva 1: ATM-yhteyskäytännön perusmalli.[3]

2.2.1Palveluluokat ja Qos

ATM:ssä sovituskerroksen käsittelemät sovellukset ja yhteydet on jaettu neljään luokkaan. ITU-T:n määritelmän mukaan ne voidaan jakaa A, B, C ja D-palveluluokkiin. Tämä luokkajako on tehty perustuen kolmeen parametriin, joita ovat lähettäjän ja vastaanottajan välinen ajastus riippuvuus, bittinopeus ja onko liikenne yhteydetön vai yhteydellinen [4]. Laatuluokkien tarkoituksena on siis mahdollistaa tietty sovittu palvelutaso. Verkon tehtävä puolestaa on pystyä säilyttämään neuvoteltu palvelutaso kokoyhteyden ajan.

Lisäksi on olemassa määrittelemätön luokka, joka toimii ns. best-effort -periaatteella eli yhteydelle annetaan kaistaa, jos sitä sattuu olemaan vapaana, mutta mitään takeita tällaisesta ei anneta. Uusimmaksi laatuluokaksi on standardoitu ABR-luokka eli Availeble Bit Rate class, vapaasti suomennettuna "jäljellä olevan kaista"-luokka. Tällä taattaisiin sovelluksille tiety minimipalvelu. Muussa tapauksessa ABR-yhteys saisi sen kaistan joka jää yli näiltä neljältä ensin mainitulta A,B,C,D-luokalta. [4]

Laatu- ja liikenneparametreillä pyritään määrittelemään yhteyksien siirto-ominaisuudet. ATM:ssä näillä parametrien muodostamilla liikennekuvauksilla pystytään määrittelemään siirtoyhteyksien ominaisuudet huomattavasti paremmin kuin perinteisillä siirtotekniikoilla. Palvelun laatuparametreillä kerotaan minkälaista palvelua käyttäjä haluaa verkolta ja liikenneparametreillä voidaan kuvata tarvittavaa siirokapasiteetin määrää. Kaiken kaikkiaan sovellus siis neuvottelee ATM:n kanssa (ATM-verkon) eräänlaisen liikennöintisopimuksen, jossa se pyytää haluamaansa tai tarvitsemaansa laatuluokkaa. [2,4]

Seuraavassa palveluluokkien kuvaukset lyhykäisyydessään:

Luokka A on yhteydellinen ja sen bittinopeus on vakio. Lisäksi luokka on aikariippuvainen, joten lähettäjän ja vastaanottajan kellot täytyy sykronoida. Luokkaa käytetään mm. puhelinyhteyksissä äänen välittämiseen.

Luokka B on sekin yhteydellinen ja aikariippuvainen A-luokan mukaisesti. B-luokassa bittinopeus ei kuitenkaan ole vakio, joten se soveltuu yhteyksiin, joissa bittinopeus voi vaihdella, kuten video- ja audiomateriaalin siirtoissa.

Luokka C on myös yhteydellinen. Se ei ole aikariippuva, mutta sen bittinopeus on vaihtuva. Se on määritelty tyypillisille yhteydellisille protokollille ja datapalveluille, kuten Frame Relaylle.

Luokka D on ainoa yhteydetön palveluluokka. Se on vaihtuvanopuksinen, mutta ei aikariippuvainen. Kaikki yhteydettömät datapalvelut voidaan lukea tähän luokkaan kuuluviksi. Esimerkkinä voidaan mainita IP.

3 ATM-verkon rakenne

ATM-verkko rakentuu ATM-kytkimistä, sekä niitä yhdistävistä nopeista yhteyksistä, ATM-linkeistä. Kytkimien tehtävä on periaatteessa hyvin yksinkertainen, sillä ne vastaanottavat datapaketteja, joita ATM-terminologian mukaan kutsutaan ATM-soluiksi. Tästä kytkin lähettää solut eteenpäin sisäisten kytkekentätaulujen perusteella toista liityntää pitkin. Lähetettävät solut ovat ATM:ssä vakiomittaisia, mikä puolestaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa solujen kytkentää vaihtelevan mittaisiin paketteihin verrattuna.

ATM-verkon data on on ensisijaisesti lähtöisin ATM-päätelaitteista, joita ovat mm. tietokoneet ja työasemat. Päätelaitteina voi toimia myös palvelimet ja yleensäkin minkä tahansa laite joka on kytketty verkkoon aidolla ATM-liitännällä. Näiden liityntöjen rajapintoja on kahdenlaisia: Edellistä, päätelaitteen ja kytkimen välistä liitäntää, kutsutaan UNI:ksi, User Network Interfacen mukaan. Kahden ATM-kytkimen välistä liitäntää kutsutaan puolestaan NNI:ksi eli Network Node Interfaceksi. [1,2,3,5]

ATM-verkko
Kuva 2: ATM-verkkon periaate.[2]

ATM-verkon olennaisin piirre lienee tässä se, että se kykenee integroimaan eli multipleksoimaan erilaisia liikennetyyppejä yhteen verkkoon. Erilaiset liikennetyypit vaativat kuitenkin erilaista palvelua sekä erilaista sovitusta verkkoon. Sovitusta tarvitsevat kuitenkin vain päätelaitteet, eivätkä niinkään kytkimet. Sovituksetsta ATM:ssa huolehtii ATM Adaption Layer eli AAL-kerrokset, joita on jäljempänä esitelty tarkemmin.

Koska ATM-verkoissa joudutaan multipleksoimaan useista eri lähteistä tulevaa liikennettä, on sen tästä syystä kyettävä tarjoamaan mekanistmit, joilla yhteydet erotetaan toisistaan. Tämä toteutaan kolmiportaisen hierarkian avulla:

vpi/vci-kuva
Kuva 3: ATM-yhteyden 3-portainen hierarkia.[2]

Todellinen datasiirto toteutetaan virtuaaliyhteyksillä eli VCC:llä (Virtual Channel Connection), jotka ovat lähettäjältä vastaanottajalle. Nämä yhteydet ovat ns. päästä päähän yhteyksiä eli VCC toimii yksisuuntaisesti, jolloin tarvitaan vielä toinen samanlainen toiseen suuntaan, yksi siis molempiin suuntiin. Nämä virtuaaliyhteydet identifioidaan liittämällä siirrettävään ATM-soluun VPI ja VCI -tunnukset. Yhteydelle ei kuitenkaan varata omaa aikaväliä, vaan jokainen käyttää virtuaalikanavaa tarpeensa mukaan. Verkosta pyritään löytämään aina sellainen reitti, jolle virtuaalikanavan tuottama liikenne mahtuu kullakin käytettävällä yhteysvälillä.

ATM:ssä virtuaaliyhteydet on ryhmitelty vielä virtuaalipoluiksi. Etuna tästä on se, että jos ATM-linkki kahden kytkimen välillä esimerkiksi poikkeaa, voidaan kaikki linkin kautta kulkevat virtuaaliyhteydet verkonhallinnalla ohjata tai kytkeä uudelleen. Tämä tapahtuu kytkemällä virtuaalipolut jotain toista vaihtoehtoista reittiä apuna käytten. Tällöin ei siis tarvitse kytkeä yhteyksiä yksitellen uudelleen vaan kaikki tapahtuu kerralla.

ATM:ssä kaikki samaan virtuaaliyhteyteen kuuluvat solut siirretään lähettäjältä vastaanottajalle samaa reittiä. Perinteisiin reitittäviin verkkoihin verrattuna suurin ero on siinä, että ATM:ssä solut saapuvat perille aina samassa järjestyksessä missä ne lähetettiinkin. Tällöin ylemmän kerrosten protokollien ei tarvitse huolehtia oikean järjestyksen palauttamisesta. Perinteisissä verkoissa samalle yhteydelle kuuluvat paketit voivat kiertää eri reittejä, jolloin ne saattavat saapua perille väärässä järjestyksessä. Joidenkin mielestä ATM:n suurena heikkoutena onkin juuri järjestyksen säilyminen, sillä virhetilanteiden tai ongelmien syntyessä ATM-verko eivät kykene IP-verkkojen kaltaiseen joustavuuteen reitittää paketteja vaihtoehtoisia reittejä pitkin alkuperäisen vikaantuessa.

ATM- verkkon ei tarvitse noudattaa topologialtaan mitään tiettyä väylä, tähti tai rengas-kuviota, vaan mikä tahansa virtuaalinen kytkentätapa on mahdollinen. Kuitenkin jotta jokainen työasema voisi hyödyntää koko väylän siirtokapasiteetin, tulisi ATM kytkeä tähtimäisellä kaapeloinnilla.

3.1 ATM-verkon rajapinnat

Kuten edellä mainittiin, ATM-verkko rakentuu kytkimistä ja päätelaitteista. Verkon toiminnan kannalta on erittäin tärkeää, että nämä laitteiden väliset rajapinnat pystytään määrittelemään mahdollisimman tarkasti.

Merkinantoa tarvitaan ATM-verkossa moniin tehtäviin, etenkin yhteyksien luomiseen. Verkon eri osissa käytettävä merkinanto vaihtelee. Päätelaitteen ja kytkimen välillä ATM-verkossa käytettään UNI-merkinantoa ja kahden kytkimen välillä vastaavasti NNI-merkinantoa. Lisäksi on olemassa B-ICI-merkinanto kahden julkisen ATM-verkon välille, mutta sitä emme käsittele tässä dokumentissa.

3.1.1 UNI

UNI eli User Network Interface-merkinanto perustuu ITU-T: n määrittelemään julkisen verkon signalointiprotokollaan.

ATM:ssä yhteyden luonnissa käytetään ns. one-pass -menetelmää, joka tarkoittaa sitä että yhteydenmuodostuspyyntö välitetään ensin lähettäjältä vastaanottajalle. Vastaanottaja voi joko hyväksyä tai hylätä tämän yhteydenmuodostuspyynnön. Jos vastaanottaja ilmoittaa yhteydenmuodostuspyynnön lähettäjälle, että yhteydenmuodostus hyväksytään, kuittaa lähettäjä vielä yhteyden.

Yhteydenmuodostus
Kuva 4: Yhteydenmuodostus ATM:ssä.[2]

UNI-määrittely kertoo yksityiskohtaisesti mitä sanomia on käytetty, niiden rakenteet sekä protokollan toimintaa kuvaavat tila-automaatit.

UNI-signalointia varten verkossa on käytetään ATM-osoitteita, sillä UNI vaatii toimiakseen mekanismin, jolla voidaan osoittaa mikä tahansa verkon laite. Ongelmallista kyllä, ATM- verkossa on käytössä erilaisia osoitteita.

ITU-T:n mallissa ollaan päädytty käyttämään puhelinnumeron kaltaisia E.164-osoitteita, jotka ovat julkisia. Tämän takia ne ovat myös usein suhteettoman kalliita, jolloin niitä ei voida käyttää esimerkiksi yritysten sisäisissä verkoissa ilman rajoituksia. Yksinkertaisuudessaan E.164-osoite muodostuu maa-, alue-, ja päätelaitekoodista, jolloin osoitetta voidaan käyttää suoraan solujen reitittämiseen.

Vastapainoksi tälle on ATM Forum määritellyt oman osoiterakenteen yksityisille verkoille. Nämä osoitteet ovat ns. NSAP-osoitteita (Networks Service Access Point address), jotka E.164- osoitteiden tapaan ovat 20 tavun pituisia. NSAP-osoite jakaantuu kahteen osaan: Initial Domain Part:iin ja Domain SpecificPart:iin. Initial Domain Part määrittelee käytettävän osoitesyntaksin, kun taas Domain SpecificPart määrittelee itse osoitteen.

3.1.2 NNI

NNI eli Network Node Interface -protokollat vastaavat hyvin pitkälti pakettiverkkojen protokollia, sillä yhteydellisenä verkkona ATM:n täytyy kyetä välittämään yhteydenmuodostuspyyntöjä useiden kytkimien kautta lähettäjältä vastaanottajalle.

ATM Forum on saanut hoitaakseen yksityisten verkkojen NNI-rajapintojen määrittelyt, mistä PNNI-lyhennekin tulee eli Private NNI. PNNI-protokollaa käytettään verkoiss joiden osoitteistus perustuu edellä esitettyihin NSAP-osoitteihin. Itse PNNI-protokolla kostuu PNNI-reitityksestä ja PNNI-signaloinnista.

Kytkin valitsee oikean reitin yhteydenmuodostussanomalle. Kytkimenä voitoimia joko yksi todellinen fyysinen kytkin tai sitten kytkin voi olla looginen eli yhteenliittyneiden kytkimien edustaja. Hierarkisella verkkorakenteella pyritään minimoimaan yksittäisten kytkimien reititystaulujen suuruutta sekä liikennekuormaa, joka aiheutuu reititystaulujen vaihdosta. Jokaisella kytkimellä on oma yksilöllinen ATM-osoitteensa. Naapureistaan ja siitä kuuluvatko ne naapurinsa kanssa samaan vertaisryhmään, ne saavat tietää Hello-paketteja välittämällä merkinantoon varattua yhteyttä pitkin.

Merkinanto PNNI:ssä pohjautuu UNI-merkinantoon, PNNI ei suorita kaikkia UNI-signaloinnissa tehtäviä toinmintoja. Sitä vastoin PNNI:hin on lisätty joitain uusia ominaisuuksia, joita ei tarvita UNI:n käyttäjärajapinnassa. Syy UNI- ja PNNI-rajapintojen signalointieroihin on se, että kahden kytkimen välinen NNI-rajapinta on symmetrinen, kun kytkimen ja päätelaitteen välisen UNI-rajapinan toiminta on epäsymmetristä. PNNI-merkinannossa käytetään hyväksi PNNI-reitityksen keräämiä tietoja, erityisesti reittilaskelmien yhteydellisyys- ja resurssitietoja. [2]

4 ATM-solun rakenne

ATM-verkoissa kaikki data siirretään vakio mittaisissa paketeissa eli soluissa. Solun pituus on 53 tavua, josta 5 tavua on varattu otsikolle ja loput 48 tavua varsinaiselle datalle. ATM-solut eroavat toisistaan hieman NNI:ssä kytkimien välillä liikennöitäessä, sekä UNI:n päätelaiteliitynnöissä toimittaessa. Eroavaisuutta on ainoastaan otsikkon 12 ensimmäisen bitin osalta. NNI:ssä kaikki 12 bittiä on varattu ainoastaan VPI:lle, kun UNI:ssa 8 bittiä varataan VPI:lle ja 4 bittiä GFC:lle vuonohjaukseen. Muista protokollista poiketen ATM-soluissa ei ole osoitetta, koska ne veisivät liian suuren osan solun 53 tavusta. [2]

ATM-solu
Kuva 5: ATM-solun rakenne.[4]

Seuraavassa lyhykäinen kuvaus solujen sisältämistä kentistä:

GFC, Generic Flow Control, 4 bittiä: Vuonohjaus- kenttä, jolla voidaan esimerkiksi identifioda asemia tilanteissa, joissa useampi asema jakaa saman ATM-rajapinnan. Yleisimmin kenttä ei kuitenkaan ole käytössä.

VPI, Virtual Path Identifier, 8 tai 12 bittiä: VPI eli virtuaalipolun tunnisin määrittelee virtuaalipolun, ja sitä käytetään yhdessä VCI:n kanssa muodostettaessa virtuaaliyhteyttä kohti lopullista määränpäätä.

VCI, Virtual Channel Identifier, 16 bittiä: Virtuaalikanavan tunnistinta käytettään yhdessä VPI:n kanssa, kuten edellä todettiin, muodostettaessa virtuaaliyhteyttä kohti lopullista määränpäätä.

PT, Payload Type, 3 bittiä: Tällä kentällä ilmaistaan, minkälaista dataa solu sisältää. Sillä voidaan siis erottaa varsinainen käyttäjädata hallinta- ja ohjausliikenteestä.

CLP, Cell Loss Priority, 1 bitti: CLP-kenttää käytetään hyväksi ylikuormitustilanteissa, joissa kytkin ei kykene käsittelemään kaikkia soluja ts. kenttä siis kertoo mitä soluja voidaan ensimmäisenä hylätä ruuhkatilanteissa. Solun alhaisella prioriteetilla olevat solut hylätään tällöin ensimmäisenä, niiden prioriteetti on tällöin asetettu 1:ksi.

HEC, Header Error Control, 8 bittiä: HEC:n avulla tarkistetaan otsikon virheettömyys. Solun sisältämää dataa ei tarkisteta, sillä ATM perustuu luotettavien siirtoyhteyksien käyttöön. Otsikosta voidaan korjata kaikki yhden bitin sisältämät virheet.

5 AAL eli ATM:n sovitustaso

AAL, ATM Adaption Layer eli ATM:n sovitustaso vastaa siitä, että ATM-verkko voi palvella parhaalla mahdollisella tavalla eri tyyppisiä tiedonsiirtotarpeita. Tämä tarkoittaa sitä, että verkon sisäiset ominaisuudet on sovitettava mahdollisimman hyvin erilaisia käyttötarkoituksia varten, kuten puhe-, data- ja videoliikennettävarten. Nämä kaikki tarvitsevat erilaista palvelua verkolta, jota AAL:n sovitustasolla pyritään niille tarjoamaan.

AAL:n huoleksi periaatteessa jää myös virheiden havaitseminen ja korjaaminen solujen datakentissä, sekä kadonneiden solujen indikointi, ATM-verkko sinällään ei tee juuri paljonkaan muuta kuin siirtää soluja paikasta toiseen.

ATM:ssä AAL-tasoja käytetään vain yhteyksien molemmissa päissä, sillä verkon sisäistä käyttäytymistä ohjaa virtuaaliyhteyden liikennekuvaus. [2]

5.1 AAL-luokat

Aikaisemmin tarkoituksena oli, että jokaista A-,B-,C- ja D-luokkaa vastaisi oma sovitustason protokollansa. ITU-T purki kuitenkin myöhemmin tämän kytköksen palvelu- ja AAL-luokkien väliltä, ja niinpä standarsissa onkin nyt neljä palveluluokkaa ja viisi AAL-luokkaa:

AAL0, joka on sikäli erikoinen luokka, ettei soluille tehdä minkäänlaista sovitusta, vaan ne siirretään mitään muuttamatta sovellukselta toiselle eli ts. läpinäkyvästi.

AAL1 sisältää toimintoja, joita tarvitaan vakionopeuksisen palvelun (esim. äänen) ja kiinteän yhteyden emuloinnissa.

AAL2 tarjoaa vaihtelevanopeuksista palvelua, joka siten sovittautuu suoraan B-luokkan palvelutaso vaatimuksiin.

AAL3/4 perustuu Frame relay -palveluun ja on nimen omaan suunniteltu datasiirtoa varten, tarjoten samalla mm. puskurikoon hallintapalveluita ja virheiden havaitsemisominaisuuden.

AAL5 on AAL3/4:n yksinkertaistettu versio ja tällä hetkellä yleisin käytettävistä AAL-luokista. Luokkaa käytettään mm. LAN Emuloinnissa, IP over ATM:ssä, signaloinnissa, verkon hallinnassa ja audio/video muotoisissa lähetyksissä, kuten videoneuvotteluissa.

Lähdeluettelo

[1] Gabriel-Roberts, Nicolas & Gunell, Kim, ATM -Asynchronous Transfer Mode, 18.9.1995 [viitattu 14.4.1999]
< http://keskus.hut.fi/julkaisut/tyot/muut/atm-perusteet/atm.html >
[2] Koivisto, Matti, Internetix, ATM:n perusteet, 6.10.1998 [viitattu 14.4.1999]
< http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/6tekniikkatalous/atm/etusivu.htm >
[3] Nordlund, Kai, ATM yleisesti, 10.3.1997 [viitattu 14.4.1999]
< http://keskus.hut.fi/opetus/s38116/1997/esitelmat/40562u/ >
[4] Pennanen, Jani, ATM, 1.12.1998 [viitattu 14.4.1999]
< http://batman.jytol.fi/~marraa/lahiverkko/ATM.html >
[5] TIEKE, Tietotekniikan kehittämiskeskus ry, ATM, 27.8.1996 [viitattu 14.4.1999]
< http://www.telmo.fi/tiveke/old/maaritys/atm.htm >