En ole koskaan omistanut autoa, tai edes osaa siitä - mutta nyt bensan kallistuttua yli kipurajan piti sellainenkin viimein hommata :) Päivin kanssa tosin puoliksi.
Kävimme eilen lauantaina ostamassa Päivin äidin Nissaniin parannusmaalipurkkia, ja katsoimme samalla ihan vaan huviksemme vaihtoautoja. Päivi iski silmänsä tähän yksilöön heti sen nähtyään - ja kuten yleensä tällaisten asioiden kanssa käy, ei paluuta enää tuossa vaiheessa ollut. Minunkin mielestäni auto oli oikein kivan värinen ja muutenkin pidän sedan-Focuksen muotoilusta etenkin perän osalta. Perässä tosin piilee yksi tämän mallin huonommista puolista - tavaroiden lastausaukko. Verrattuna 5-oviseen tai farmariin tämän sedan-mallin luukku on ikävän pieni, mutta eipähän tarvitse sitten mitään isoa tavaraa kuljetella... Sedan-Focuksesta on kokemusta muutaman päivän ajalta Los Angelesin reissulta, jolloin tosin moottori oli 2-litrainen ja varusteet hieman niukemmat. Olimme tuolloin kovin tyytyväisiä autoon ja sen ajettavuuteen. Aika moni tuttavakin on päätynyt Focuksen ostoon, joten se ei liene huonoin mahdollinen vaihtoehto.
Nukuimme yön yli ja yritin vielä tänään aamulla taivutella Päiviä farmarimalliin, mutta turhaan. Lähdimme katsomaan, josko auton saisi koeajoon ja saihan sen. Auto oli liikkeessä siirretty eri paikkaan, ja aluksi pelästyimme jo sen olevan myyty. Pian se kuitenkin löytyi ja koeajo saattoi alkaa. Mainittakoon tähän liittyen nolo tapaus: menimme molemmat istumaan takapenkille testataksemme tiloja siellä. Yllättäen lapsilukot olivatkin päällä, joten kumpikaan ei päässyt ulos. Oli pakko kömpiä etukautta... Noin puolen tunnin pyörittelyn jälkeen olimme molemmat myytyjä, joten kauppiaan ei tarvinnut suunnilleen kuin kysyä: "no, otatteko sen" - ja homma oli sillä selvä. Tiedän, ettei tämä ole se oikea tapa ostaa auto, mutta jostainhan se pitää aloittaa :). Kauppias sanoi aavistaneensa auton tullessa heille perjantaina (toissapäivänä siis), että tuo ei kauaa hallissa happane. Oikeassa oli!
Focus on 1.6-litrainen, 16-venttiilinen ja 100-heppainen. Ei mikään tykki, mutta riittävä normaalikäytössä ja ilmeisesti melko taloudellinen. Varustetaso oli Ghia-tasoa, eli kattava: Ilmastointi, Aluvanteet, Keskuslukitus, Kuljettajan ja matkustajan turvatyynyt, ABS-jarrut, Käynnistyksenesto, Integroitu audio/CD ja tämän kanssa yhdessä toimiva Nokian CARK-91 hands-free-sarja, Vetokoukku, Sähkötoimiset etuikkunat, Sähkötoimiset/lämmitettävät ulkopeilit, Kuljettajan istuimen korkeussäätö sähköllä, Ohjaustehostin, Sävylasit, Lohkolämmitin, 2 x Renkaat, Metalliväri, Huoltokirja. Itse asiassa auton "hintalapussa" luki, että keskuslukitus olisi kaukosäätöinen, mutta näin ei asia ollut. Saimme osittain tästä syystä hieman alennusta auton hinnasta, joten asia ei lopulta hirveästi harmittanut. Varsinkaan, kun autossa sattui olemaan valmiina juuri meikäläisen puhelimeen (Nokia 6310i) sopiva hands-free-sarja, jota ei oltu mainittu varustelistassa, ja joka toimii yhteen radio/CD:n kanssa (mykistää radion kun puhelu alkaa jne.). Kaiken hyvän lisäksi saatiin vielä 250 litraa bensaa kaupan päälle, sekä vielä ykkösbonukset. Tässä vaiheessa kauppa tuntuu siis vielä hyvältä... :)
Edellinen huolto on tehty 91.000:n kohdalla, ja nyt autolla on ajettu vajaat 108.000. Seuraava huolto on siis pian ajankohtainen, kuten katsastuskin marraskuun tienoilla. Auto on ainakin ulkoisesti erittäin hyvässä kunnossa. Maalipinta on siisti ja sisätilat samoin. Jonkin verran koiran tuoksua tuntui sisätiloissa, mutta se hävinnee aikanaan. Kaikki tuntuu pelaavan ilmastointia myöten hyvin. Kesärenkaat ovat merkkiä "Star Performer" ja kokoa 195/60. Matalahko profiili ja leveys tuntuvat kyllä rengasmelussa, joka onkin ajossa selkeimmin erottuva äänilähde. Mitenkään kovin epämukavalta tai kovalta ei alusta-rengasyhdistelmä kuitenkaan tuntunut. Talvikumit ovatkin sitten kunnon Hakkapeliitat nastoilla, peltivanteilla tosin. Näyttivät nekin vielä ihan hyväkuntoisilta. Auto on ilmeisesti ollut leasing-käytössä ensin 3-4 vuotta ja sitten myyty yksityiselle. Tämä on mm. asennuttanut autoon vetokoukun vuonna 2003. Sikäli positiivista, että auto ei ole ollut kuormajuhtana ainakaan koko elinikäänsä. Mitään kummempia vikoja ei mukana seuranneista huolto- ja katsastuspapereista löytynyt - tai ainakin tällaiset paperit oli sitten hävitetty. Huoltokirjan mukaan auto on käynyt noin kerran vuodessa huollossa ainakin leimattavana jos ei muuta :o) Ei vaan - kyllä tämä hyvin pidetyltä vaikuttaa. Käyttöönottopäivä on muuten ollut joulukuussa 1999, joten kyseessä saattaa olla vuoden 2000 malli. Täytyy varmistaa asia joskus.


Sain tietää hieman lisää auton synnystä valmistusnumeron (WF0FXXWPDFXU...) perusteella. Alla koodi pilkottuna osiin, varsinaista sarjanumeroa lukuun ottamatta, sekä osien selitykset:
Myös ikävä yllätys löytyi, eli oikean takaoven takimmainen alanurkka on melko pahasti ruostunut sisäpuolelta. Lukemani ja kuulemani perusteella kyseessä on Focuksen tyyppivika, ja johtuu vääränlaisen saumausaineen(?) käytöstä. Täytyy tiedustella huollosta, meneekö moisen korjaus vielä takuun piikkiin. Kyseessähän täytyy olla valmistusvika, koska muissa ovissa ei näy mitään ruostumisen merkkejä.
Kävin huollossa näyttämässä ovea, ja takuuseenhan tuo menee. Myös kuskin ovesta löytyi sen verran ruostetta, että se menee samoin korjaukseen. Kaksi muuta ovea on korjattu 2003, ja nämä olivat edelleen erittäin hyvässä kunnossa (ks. kuvat alla). Voi vain miettiä, miten paljon tuo väärän saumausaineen käyttö on tullut Fordille tähän mennessä maksamaan...

Yllä oikean etuoven alakulma - hyvältä näyttää...

Tässä oikean takaoven alakulma - ei näytä kovin terveeltä!
Vielä tulkintaa auton Vehicle Certification Label:ista (VIN), joka sijaitsee moottoritilan etuosassa, ilmanottoaukon kohdalla:
|
![]() |
Paikkailupäivä: kun ilman lämpötila näytti tänään yli 15 astetta, päätin paikkailla maalipinnan kiveniskemiä ja naarmuja eilen ostamallani paikkamaalilla. Focuksen konepellin etuosa näyttää oikein imevät kiviä itseensä, koska pieniä reikiä oli todella paljon (varmaan sata). Kaikkia en edes viitsinyt paikata, koska noista jää kuitenkin maali vähän kuprulle. Etupuskuri on onneksi muovia, joten sen paikkaamisella ei ole niin väliä - paitsi esteettisyysmielessä. Homma meni vähän myöhäiseksi, joten lakkausvaiheessa oli jo aika pimeä. Huomenna näkee, mitä oikein tuli sudittua :)
Nonni, käytin auton tänään katsastuksessa, ja hylkyhän siitä tuli. Oikean puolen raidetangon ulompi pää oli väljä, joten uusintaan menee - myös katsastus. Lisäksi pakokaasumittauksessa HC-päästöt olivat ihan ylärajalla (100 tyhjäkäynnillä, 51 kierroksilla, 100 on maksimi). Muuten päästöt olivat ok. Edellisessä katsastuksessa lukemat ovat olleet 24 ja 15, joten jotain on tapahtunut viimeisen 18000 kilsan aikana... Myös etujarrulevyt mitattiin liian ohuiksi (19mm, minimi 20mm), joten vaihtoon menevät nekin. Varmaan palat uusitaan saman tien, joten pelkät osat maksavat kai jotain luokkaa 300. Pakoputkistosta kuuluu kiihdyttäessä pieni pörinä, joka saattaa olla peräisin reiästä putkessa, mene ja tiedä. Tuo selittäisi päästöarvojen sekoamisenkin. Huomenna auto menee huoltoon, joten sitten ollaan viisaampia. Muuten on auto pelannut hienosti, ja mökilläkin on onnistuneesti käyty :-)
Focus kävi eilen 105.000 km:n huollossa ja raidetangon pää uusittiin - kuten myös jarrulevyt eteen ja jarrupalat. Pakokaasutestissä ei ollut enää mitään häikkää, vaan arvot olivat erinomaiset. Kommentti oli, että katsastuksessa katti ei olisi ollut riittävän lämmin. Pakoputki katsottiin läpi, eikä siinäkään näkynyt mitään ongelmia. Pörinääkään eivät havainneet, mutta kyllä se ihan selvästi kuuluu pienillä vaihteilla kiihdytyksessä. No, voihan se olla Focuksen ominaisuus, mene tiedä. Auto siis saatiin kaikin puolin kuntoon, ja nilkutin huollosta 650 rahaa köyhempänä :P Kuriositeettina mainittakoon, että käytin eilen myös Päivin äidin '88 Sunnyn (ajettu vajaat 160.000) katsastuksessa, ja siitä ei löydetty mitään muuta vikaa kuin palanut peruutusvalon polttimo...
Mutta ei eilinen päivä tähän loppunut - illalla mentiin katsomaan Semmarien DVD-julkaisukeikkaa Tapiolaan, ja tuolla reissulla sain peruutettua Focuksen komeasti betonipylvääseen! Seurauksena takaluukku lommolle ja muovipuskuri taitteelle kahdesta kohtaa (oikeni tosin, mutta raidat jäi). Takaluukusta lähti myös vähän maalia - ja mikä ikävintä, koko luukku vääntyi sen verran, että se ei tahdo sulkeutua kunnolla ilman pientä voimankäyttöä. Lisäksi luukku jää oikeasta reunastaan (päältä) sen verran rakoselle, että sormen saa melkein sisään.
Tänään kävin Stockmann Auton peltikorjaamolla tiedustelemassa kustannusarviota korjauksesta, piti nääs miettiä laittaako homman kaskon piikkiin, vai maksaako itse ja pitää bonukset. Lommon kuulemma olisi saanut korjattua, mutta luukun vääntymistä ei ilman koko luukun vaihtoa. Luukun hinnaksi ilmoittivat 1.500 rahaa, enkä viitsinyt edes kysyä, kuuluiko hintaan myös maalaus - saati puskurin hintaa. Puskurillekaan ei ollut muuta tehtävissä kuin vaihto, eli ei muuta kuin vakuutusyhtiöön tekemään vahinkoilmoitusta... Onni onnettomuudessa oli, että auto olisi joka tapauksessa mennyt ko. peltikorjaamolle ovien takuukorjaukseen 10.10. joten tämä menee nyt sitten samalla pajareissulla. Koska koko luukku pitää vaihtaa, päästään samalla eroon vanhassa luukussa edellisen omistajan aikana syntyneistä maalivioista, jotka johtuivat ilmeisesti kromilistan hankautumisesta maalipintaa vasten luukkua avattaessa. Kysyin, olisiko Ford korjannut tuota takuun puitteissa, mutta vastaus oli ei. Ongelmaa oli paikkailtu silikonilla ja paikkamaalilla jälkikäteen, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Toivottavasti uudessa luukussa listan alla on jokin tiiviste, ettei sama homma toistu. Ei haittaisi, vaikka myös rekisterikilven valojen tiivistys olisi parempi - vanhat näyttävät melko hapettuneilta ja väriltään sinisiltä (samaa olen lukenut muiltakin). Ja uuden puskurin myötä päästään vanhassa olleista naarmuista. Näitä tuntuu syntyvän hyvin helposti kurotellessa takakontin perälle, koska tällöin esim. takin vetoketju tai mahdollisesti vyötäröllä roikkuvat releet hankaavat puskurin yläpintaan. Samoin pienestä aukosta sisään sullottavat tavarat saattavat helposti jättää puskuriin jälkensä.
Summa summarum: jos kaikki menee hyvin, meillä on ensi kuun puolen välin jälkeen auto lähes paremmassa kunnossa kuin uutena. Jos ei mene, ehtii sitä kolaroida siihen mennessä moneen kertaan. Kuinka käy, se selviää vain tällä sivulla - seuraa siis tiiviisti heikkohermoisilta kiellettyä trilleriämme!:-)
Focus (jolle on annettu jo nimi "Xivi") on nyt ollut tämän viikon pajalla. Sain otettua kuvia takaluukusta viime sunnuntaina, joten tännehän sellainenkin kannattaa sitten laittaa... Kuten näkyy, luukun sovitus koriin ei enää ole ihan saumaton. Itse lommohan on varsin miedon oloinen ;)

Saatiin Xivi peltikorjaamolta ja autohan on nyt lähes paremmassa kunnossa kuin koskaan :) Takaluukkua eivät tosin saaneet ihan muun pellin tasolle, vaan sen oikea reuna on hieman vasenta ylempänä. Haitta on kuitenkin enemmän kosmeettinen, ja sitä saa hakea huomatakseen. Korkeuseroa on muutamia millejä. Avatessa ja sulkiessa tosin tuntuu pieni lonksahdus edelleen merkkinä siitä, että on tullut joskus töpeksittyä... Kuulemma korjaushinta oli lopulta noin 2500 euroa luukun osalta, koska joutuivat tekemään jotain korjauksia myös tavaratilan lattiamaton alla. Seuraavana operaationa (kun talous sallii) olisikin sitten alustan ruostesuojaus, jota suositeltiin jo katsastuksessa. Lähemmäs tonnin kai tuostakin saa pulittaa. Melko kallista.
Kesäkumit vaihdettu alle (Itäväylän Teboil oli vääntänyt muutaman pultin v*&%n tiukalle, joten meinas lähteä nahkat käsistä ja hajota avain), ja sitä ennen pesty ne +vanteet viime kesän jäljiltä (en sitten tullut tehneeksi sitä syksyllä). Vinkiksi voin sanoa, että tuota ei kannata tehdä kylpyhuoneessa. Oli mulla siinä muovi alla, mutta sitä hiekkaa ja pölyä riitti kyllä lattialle silti. Samalla tuli puunattua ja pestyä auto muutenkin, ja käsittelin kumi- ja muoviosat AutoGlymin tehoaineella. Tuosta vinkkinä se, että sitä kuminkirkastetta ei kannata vahingossa roiskaista konepellille - pyyhin sen heti pois, mutta jätti ikävät raidat, jotka keräävät lisäksi tehokkaasti pölyä :-(.
118.400 km ajettu. Tuulilasi oli ollut jo joitakin kuukausia halki, ja tänään halkeama ylsi vasemmasta alakulmasta jo lähes puoleenväliin saakka. Jo sitä ennen oli oikeaan alakulmaan tullut "häränsilmä" kiveniskusta. Renkaiden kanssa on myös ollut ongelmia, täristivät todella rajusti 100+ km/h nopeudessa. Vietiin auto läheiselle pajalle lasinvaihtoon ja renkaiden tarkistukseen. Kuten arvasin, tasapainotukset olivat melko lailla pielessä, minkä lisäksi renkaissa oli pystyheittoa jota ei voi korjata. Eturenkaat olivat kuluneet sen verran, että niiden vaihtoa suositeltiin. Takana olivat vielä ok tämän kesän. Päätimme kuitenkin vaihtaa kaikki saman tien, koska "Star Performer" ei vakuuttanut laadullaan. Myyjä suositteli Micheliniä, jossa kuulemma on pehmeämmät kyljet, ja joka siksi antaa anteeksi enemmän renkaan mahdollista pystyheittoa. TM:n testiä (5/2006) tutkittuamme päädyimme kuitenkin Continental ContiPremium Contact 2:een (rengaskoko 195/60 R15 88H), joka tuli testissä jaetulle 3. sijalle. Renkaan ainoa heikko kohta testissä oli vesiliirtoherkkyys, mutta otimme sitten tuon riskin. Täytyy vain ajella varovasti, jos vettä on tiellä paljon (kuten järkikin jo sanoo). Joka tapauksessa uusi (laatu)kesärengas on aina parempi kuin kulunut testivoittaja. En ole itse vielä ehtinyt ajaa uusilla renkailla, mutta Päivin kommentti parin kilometrin matkalta oli, että ovat hiljaiset verrattuna entisiin. Tämä tukisi TM:n testituloksia: Continental sai Pirellin kanssa ainoana täydet 10 pistettä melusta. Lasin vaihto maksoi töineen 195 eur ja renkaat 420 eur.
Nyt perjantaina eli 21.7. Xivi menee (hieman etuajassa, mutta loman kunniaksi :) 120.000:n huoltoon. Potentiaalisina ongelmakohtina ovat ohjaustehostimen pumpun mahdollinen vuoto (neste on alarajalla), sekä mahdollinen vuoto jarrujärjestelmässä (poljin tuntuu painuvan melko syvälle, kun painaa pitkään). Täytyy myös tarkistuttaa aurauskulmat, koska yksi renkaista oli kulunut selvästi muita enemmän. Toivottavasti huoltolaskusta ei muodostu ihan kohtuutonta - lomarahatkin kun on käytetty jo hyvissä ajoin etukäteen...
No niin, huolto on onnellisesti ohi. Ohjaustehostimen pumpussa ei havaittu vuotoja, eikä myöskään jarrujärjestelmässä. Vesipumpussa sen sijaan oli ollut merkkejä vanhasta vuodosta - punaista nestettä tihkunut joskus, joten syytä seurata tilannetta. Myös pakoputki oli ruostunut katista eteenpäin, mutta ei vielä vuotoja. Vetoakselien sisemmät suojakumit ovat vuotaneet hieman. Huoltohinnaksi muodostui "kohtuullinen" 481,59 eur. Valitettavasti tänään huomasin, että takaäänenvaimentimen ulommainen kerros oli käytännössä tippunut pois, ja roikkui paikallaan vain toiselta laidalta. Pakoputken takaosa on siis menossa vaihtoon, ja taas tulee lisäkustannuksia. Mutta tällä erää tuskin merkkihuollosta, vaikka menetettäisiin alkuperäinen, kromattu Ghia-mallin pakoputken pää...